Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viikkoa ennen virallista julkistusta

Rollareitten uusi albumi vuosi heti piraateille

5.9.2005 08:00 Rolling Stonesin uusi studiolevy oli saatavana piraattisivuilla jo viime maanantaina, viikkoa ennen virallista julkistusta. Levy on yhtyeen ensimmäinen studioalbumi kahdeksaan vuoteen.

Stonesin levy-yhtiön EMI:n mukaan ensimmäiset, heikkolaatuiset kopiot ilmestyivät piraattisivuille viime maanantaina. Levyn piraattiversiot ovat todennäköisesti miksaus radioäänityksistä ja yhtyeen verkkosivulla jo soivasta materiaalista.

- Musiikki ilmestyi piraattisivuille heti, kun sitä jaeltiin virallisille verkkosivuille ja soitettiin radiossa, EMI:n tiedottaja sanoi The Timesille.
Tiedottajan mukaan musiikin varjeleminen piraateilta vaatii paljon työtä.

Koko 16-raitainen albumi on kuultavana Stonesien omalla verkkosivulla.

Britannian Fonografisen Instituutin tutkimuksen mukaan noin seitsemän miljoonaa brittiä on ladannut laittomasti musiikkia verkosta.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Isoja yhtiöitä mukaan PCI-turvastandardin kehitykseen

28.05.2007 Maksukorttien PCI-tietoturvastandardin kehittämiseen pääsee vastedes osallistumaan 14 yhtiön joukko, jonka toimintaan standardi vaikuttaa merkittävästi.


Kolme vuotta sitten

Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta

28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.

.