Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kotouttamiseen rohkaisua Tanskasta

Music TV suomentuu ja tuo hevin takaisin

14.9.2005 09:02 Music TV:n Suomessa näkyvien ohjelmien juontajat puhuvat 18. syyskuuta alkaen suomea, ja muunkielisiin ohjelmiin tulee suomenkielinen tekstitys. Suureen uudistukseen kuuluu myös muun muassa heavy metal -musiikkiin keskittyvän Headbangers Ball -ohjelman paluu.

Music TV kertoo sopeuttavansa ohjelmatarjonnan täysin Suomen olojen mukaiseksi. Ohjelmavalinnassa kiinnitetään erityistä huomiota suomalaisten katselijoiden toivomuksiin ja makuun.

– Music TV lanseerasi paikallisesti sopeutetun kanavan Tanskaan viime keväänä. Katsojalukumäärä kasvoi 45 prosenttia heti ensimmäisen kuukauden aikana ja on siitä lähtien kasvanut tasaisesti. Se on hyvä indikaatio, joka ennustaa hyviä mahdollisuuksia myös lanseeraukselle Suomeen, kertoo pohjoismaisen Music TV:n toimitusjohtaja Clare Melford.

Tarjolle tulee sekä uusia kansainvälisiä ohjelmia että vanhoja suosikkeja, kuten Pimp My Ride ja South Park. Suosittu Axl Smith esiintyy ruudussa yhä
useammin. Hän johtaa suomalaista MTV News-ohjelmaa, jonka kanavaensi-ilta on 18. syyskuuta.

Toinen erityisesti Suomelle tuotettu ohjelma on MTV Fahrenheit. Se on kymmenen kärjessä -lista, jossa katsojat voivat itse käydä Music TV:n
Web-sivuilla äänestämässä suosikkiartistejaan.

Vuosien takainen suursuosikki Headbangers Ball tarjotaan vain suomalaisille.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Isoja yhtiöitä mukaan PCI-turvastandardin kehitykseen

28.05.2007 Maksukorttien PCI-tietoturvastandardin kehittämiseen pääsee vastedes osallistumaan 14 yhtiön joukko, jonka toimintaan standardi vaikuttaa merkittävästi.


Kolme vuotta sitten

Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta

28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.

.