Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pohjoismaat pyrkivät it-tutkimus- ja kehitystoiminnan kärkeen

Suomen Akatemia rahoittaa pohjoismaista Internet-tutkimusta

14.9.2005 09:29 Suomen Akatemian hallitus päätti eilen osallistua yhteispohjoismaisesti rahoitettavaan nelivuotiseen teemaohjelmaan, jolla parannetaan Internet-tutkimuksen laatua ja osaamista Pohjoismaissa.

Nordunet3-teemaohjelman käynnistävät pohjoismaiset luonnontieteiden, ympäristötieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnat, NordForsk, Pohjoismaiden ministerineuvosto ja NORDUnet A/S.

Suomen Akatemiasta todetaan, että Internetillä on jatkossakin keskeinen asema suuren mittakaavan tiedonvälityksessä. Akatemian mukaan Pohjoismaiden tulee pyrkiä johtoasemaan tietotekniikan keskeisillä tutkimus- ja kehitysaloilla, jotta ne pysyisivät kilpailukykyisinä ja haluttuina huipputekniikan yhteistyökumppaneina.

Nordunet3-ohjelma suuntautuu tieto- ja verkkoturvallisuuden ja Internetin viestintäpalvelujen tutkimukseen. Rahoitettavissa ohjelmissa tulee olla tutkimusryhmiä vähintään kahdesta Pohjoismaasta. Ohjelman vuosittainen kokonaisrahoitus on noin 1,34 miljoonaa euroa. Suomen Akatemian osuus on noin 90 000 euroa vuodessa.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Isoja yhtiöitä mukaan PCI-turvastandardin kehitykseen

28.05.2007 Maksukorttien PCI-tietoturvastandardin kehittämiseen pääsee vastedes osallistumaan 14 yhtiön joukko, jonka toimintaan standardi vaikuttaa merkittävästi.


Kolme vuotta sitten

Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta

28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.

.