Opetusministeriö haki tukea tekijänoikeuskiistassa Brysselistä
Jukka Liedes haki ohjeita Brysselistä.
20.9.2005 15:44 Opetusministeriön tekijänoikeustyöryhmän johtaja Jukka Liedes on tuonut Brysselin matkaltaan terveiset eduskunnalle: Suomen kanssa direktiivin toteutuksesta neuvotelleen virkamiehen mukaan eduskunnan on syytä kieltää kopiosuojausten kiertomahdollisuudet.
Tekijänoikeuslain nostattama kohu lennätti Liedeksen alkuviikosta Brysseliin, jossa hän tapasi EU-komission tekijänoikeusyksikön päällikkönä direktiivin käsittelyn aikana toimineen Jörg Reinbothen. Reinbothe vastasi myös neuvotteluista Suomen kanssa vuonna 2002 ja 2003, kun edellinen muutosesitys tehtiin.
Opetusministeriö julkaisi Liedeksen saaman viestin tiedotteessaan tiistaina.
- Komission selkeä näkemys direktiivin neuvotteluvaiheessa, ja sen jälkeen oli, ettei direktiivin 6 artikla salli teknisten suojausten kiertämistä ja kiertämisen seurauksena kopion tekemistä.
- Mikäli Suomi säätää direktiivin vastaisen lain, komissio voi saattaa asian EY-tuomioistuimen käsittelyyn. Seurauksena direktiivin vastaisesta lainsäädännöstä on velvoite oikaista lainsäädäntö direktiivin tietojen mukaiseksi. Valtio voidaan tuomita maksamaan myös hyvitystä tai sakkoa.
Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkija Tuomas Mylly muistutti aiemmin tiistaina, että direktiivin tulkinta on nimenomaan EY-tuomioistuimen - ei EU-komission - asia, koska direktiivi on jo hyväksytty. Hänen mukaansa komission mielipide on "yksi muiden joukossa".
Opetusministeriön tiedotteen mukaan teknisiä suojauksia koskevien säännösten tarkoitus on tukea liiketoimintamalleja, jotka edistävät kuluttajien kopiointimahdollisuuksia ja rajoittavat samalla luvatonta jakelua tietoverkoissa.
Päivitys: Hallituspuolueet jatkavat neuvotteluja keskiviikkona.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta
28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi