Suomalaisyrityksillä paljon petrattavaa teknologian soveltamisessa
22.9.2005 14:48 Suomessa liiketoiminnan sähköistymisen perusinfrastruktuuri on kansainvälisesti hyvällä tasolla, mutta jatkossa menestyksen takaaminen vaatii rohkeutta hyödyntää vahvuuksia ja mahdollisuuksia.
Vaikka suomalaiset yritykset ovat tieto- ja viestintäteknologian edelläkävijöitä, on teknologian soveltamisessa kansallisesti paljon parannettavaa, arvioidaan eBRC:n pian julkistettavassa tutkimuksessa.
Tutkimuksen mukaan puutteita löytyy myös kyvystämme, kenties myös halustamme, kasvattaa kansainvälisesti kilpailukykyistä liiketoimintaa ja hyödyntää yrittäjävetoisuutta suurempien yritysten ja julkisen sektorin yhteisöjen kumppanuushankkeiden katalysaattorina.
Tutkijat katsovat, että sähköinen liiketoiminta on käsitteenä tullut tiensä päähän. Sen sijaan olisi puhuttava liiketoiminnan sähköistymisestä ja ymmärrettävä ilmiön kytkökset verkostoitumiseen ja globalisaatioon.
Kansallinen strategia tarpeen
Liiketoiminnan sähköistyminen lisää työn tuottavuutta ja vaikuttaa kansantalouden kilpailukykyyn, globaalin työnjaon syvenemiseen ja uuden liiketoiminnan synnyn dynamiikkaan.
Tutkimuksen perusteella tarve rajat rikkovalle, sähköistyvän liiketoiminnan laaja-alaiselle kansalliselle strategialle on ilmeinen, arvioi asiasta tiedottava Tampereen teknillinen yliopisto.
Verkostotalouden, globalisaation, yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen dynamiikkaa pitää tutkijoiden mukaan käsitellä yhdessä liiketoiminnan sähköistymisen kanssa. On tiedostettava ilmiön strateginen merkitys yrityksille ja julkiselle sektorille, näiden sektorien strateginen merkitys toisilleen, sekä tarve uusille, nousevien liiketoimintailmiöiden teoreettisille malleille.
Kauppa- ja teollisuusministeriön toimeksiannosta tehty "Liiketoiminnan sähköistyminen - Nykytila, tulevaisuuden haasteet ja tarve kansalliselle strategialle" -tutkimus julkistetaan eBRF 2005 -konferenssissa ensi tiistaina.
Konferenssi kokoaa sähköistyvän liiketoiminnan tutkijat, tekijät ja toimintaympäristön kehittäjät Tampere-taloon 26.-28.9.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta
28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi