Puolueiden nuorisojärjestöt vastustavat uutta tekjänoikeuslakia
28.9.2005 15:54 Tekijänoikeuslaki ja sen valmistelu saavat moitteita niin hallituspuoluiden kuin oppositionkin nuorisojärjestöiltä. Keskustanuoret jopa moittivat avoimesti kulttuuriministeri Tanja Karpelaa.
Kokoomuksen Nuorten Liitto totesi heti ensimmäisen käsittelyn jälkeen tiedotteessaan, että lakiesitys on täysi torso. Tiedotteen otsikko oli "Tekijänoikeuslaki on vaaraksi nuorisolle".
- Esitys on, jos mahdollista, nykyistäkin tekijänoikeuslakia vaikeaselkoisempi. Lain valmistelussa on huomioitu lähinnä tekijänoikeusjärjestöjen mielipide.
"Laki takaisin valmisteluun"
Sosialidemokraattisten nuorten puheenjohtaja Petteri Oksa vaatii kaksi viikkoa sitten julkaistussa tiedotteessa hallitusta vetämään pois esityksen.
- Lakiesitys on kuitenkin jo monilta lähtökohdiltaan niin ongelmallinen, että hallituksen olisi syytä vetää lakiesitys kokonaan pois ja siirtää se uuteen valmisteluun.
Myös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (ViNO) vetoaa tiedotteessaan kaikkiin kansanedustajiin ja erityisesti vihreisiin, että laki palautettaisiin valmisteluun.
Masinointipuheet huolettavat
Keskustanuoret moittivat itse lakiesityksen lisäksi myös kulttuuriministeri Tanja Karpelan taannoisia puheita "masinoidusta kampanjasta".
- Ministeri Karpela: On huolestuttavaa, että pidätte kansanedustajien tekijänoikeuslaista saamaa runsasta palautetta masinoituna kampanjana. Keskustanuorten mielestä tämä palaute ei ole missään muodossa paheksuttavaa. Se osoittaa ihmisten kiinnostuksen yhteisten asioiden hoitoon ja lain sisältöön, Keskustanuorten tiedotteessa sanotaan.
Keskustanuoret haluavat lain niin ikään takaisin käsittelyyn, ja vaativat sen epäkohtia korjattavaksi siten, että kuluttajan ja yksilön etu tulee ensisijaiseksi.
Vasemmistoliitto vastustaa
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo kiittelee nettipäiväkirjassaan Vasemmistoliittoa nykyisen esityksen vastustamisesta.
- Hallitus on kuitenkin tähän asti pitänyt rivinsä suorina, ja odotettavissa on ettei Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä saa muutosta aikaan. Lisäksi oppositiokaan ei ole yksimielinen asiasta, osa kokee että lain hyvät puolet voittavat huonot, ja osalle tämä on arvovaltakysymys, Saramo kirjoittaa.
Lakiesityksen jatkettu ensimmäinen käsittely on torstaina, jolloin periaatteessa lakiin voisi tulla vielä muutoksia. Eduskunnalla on mahdollisuus keskustella laista 4. lokakuuta ja lopullinen äänestys on 5. päivä lokakuuta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä
11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi











