Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Philips ja Sharp seuraavina

Samsung kasvatti markkinajohtoaan

30.9.2005 10:55 Samsung, Philips ja Sharp nappasivat yli 55 prosenttia Suomen lcd-televisiomarkkinoista vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Tammi-kesäkuussa maahamme toimitettiin kaikkiaan 13 343 tällaista vastaanotinta eri kokoluokissa, ilmenee tutkimusyritys DTC:n tilastoista.

Markkinat ovat edellisvuoteen verrattuna lähes tuplaustahdissa, koska koko viime vuoden aikana maassamme myytiin kaikkiaan noin 18 000 litteää lcd-televisiota.

Lcd-televisiot perustuvat samaan teknologiaan kuin kannettavien tietokoneiden näytöt.

Alkuvuoden ykkönen Samsung on pystynyt kasvattamaan markkinaosuuttaan viime vuodesta puolitoista prosenttia. Sen osuus lcd-televisioiden kokonaispotista oli 23,4.

Kakkosena oleva Philips oli joutunut antamaan prosenttiyksikön verran periksi, ja se päätyi 18,6 prosentin siivuun.

Sharp oli kolmantena

Kolmanneksi tullut Sharp oli vajaan kahden prosentin myötätuulessa 13,3 prosentilla.

Neljänneksi ja viidenneksi nousseet LGe ja ViewSonic lähtivät viime vuonna liikkeelle pienistä määristä ja ne pystyivät kohentamaan asemiaan tuntuvasti. Lge iskeytyi neljänneksi 10,6 prosentilla ja ViewSonic viidenneksi 9,9 prosentilla.

Sijoilta kuusi ja seitsemän löytyvät alkuvuoden suurimmat häviäjät. Medionin siivu valahti 18,8 prosentista 9,1:ään ja Sonyn 14,3:sta 8,9 prosenttiin.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Tietokone auttaa irti tupakasta

28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.

.