Professori: Tiukka tekijänoikeus luo monopoleja
12.10.2005 12:32 Uusi tekijänoikeuslaki luo ja ylläpitää professorin Matti Pohjolan mukaan jakelumonopoleja. Pohjolan mielestä tiukoilla tekijänoikeuksilla yritykset pyrkivät estämään kilpailua: Tietotuotteiden salauksella ja kopionestolla ne lukitsevat kuluttajat omiksi asiakkaikseen.
Helsingin kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professori suomi uutta tekijänoikeuslakia puhuessaan Kilpailuviraston perinteisessä Kivi-seminaarissa Helsingissä maanantaina.
Hän ihmetteli, miten tekijänoikeuslakia on uudistettu musiikkiteollisuuden ehdoilla, vaikka sen osuus maailmantaloudessa on häviävän pieni, vain noin 0,1 prosenttia.
– Lait koskevat kaikkea digitaalisessa muodossa olevaa informaatiota, hän muistutti.
Pohjola sanoi tiukkojen tekijänoikeuksien johtavan muun muassa siihen, että tieteellisen artikkelin kirjoittajan ei tarvitse julkistaa tietokantojaan.
– Käynnissä on julkisesti omistetun informaation laajamittainen yksityistäminen, hän totesi
Tekijänoikeuksilla on tietoyhteiskunnassa Pohjolan mukaan suurempi merkitys kuin patenteilla teollisessa yhteiskunnassa.
Teollisessa yhteiskunnassa yritysten menestyminen perustui innovaatioiden lisäksi valmistuksen osaamiseen. Tietoyhteiskunnassa innovointi on ensisijaista, valmistusta Pohjola luonnehtii monistamiseksi.
Lisäksi patentit eivät estä alkuperäiseen keksintöön perustuvien uusien ideoiden kehittämistä, mutta tekijänoikeudet estävät.
– Ne antavat tekijälle yksinoikeuden määrätä tietotuotteen jatkokehityksestä päinvastoin kuin patentit.
Pohjola sanoi Microsoft -oikeudenkäynnin osoittaneen, miten vaikea on jälkikäteen purkaa informaatiosektorilla toimivia monopoleja.
Hänestä yritysten toimintaympäristöön voidaan vaihtoehtoisesti vaikuttaa immateriaalioikeuksia eli patentteja ja tekijänoikeuksia koskevalla lainsäädännöllä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kodak leikkaa yli 30000 työpaikkaa
09.02.2007 Valokuvajätti Eastman Kodak ilmoitti torstaina irtisanovansa vielä 5000 henkeä aiemmin ilmoittamiensa lisäksi. Yhtiö on päättämässä mittavaa kamppanjaa, jonka on tarkoitus muuttaa perinteinen valokuvafilmin valmistaja digikuvauksen jättiläiseksi.
Kolme vuotta sitten
Kiintolevyn tiedot pin-koodin taakse
09.02.2009 Lenovo on julkistanut ulkoisen kiintolevyn, jonka tiedot voi suojata pin-koodilla. Koodi syötetään levyn omalla numeronäppäimistöllä.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
96 e
Asus EeeTop PC ET2400INT-B013E (Core i5-650, 4 GB, 1 TB, 23,6, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
52 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
50 e
Asus CG8350 (Core i7-2600, 12 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö












