BSA: lainsäätäjien on aika poistaa kasettimaksut
Toisesta maksetaan jo hyvitystä, toisesta ei.
14.10.2005 13:53 Ohjelmistovalmistajien etujärjestön Business Software Alliancen mielestä eurooppalaisten lainsäätäjien on kopiosuojausten ja käyttörajoitusten yleistymisen vuoksi syytä poistaa kasetti- eli hyvitysmaksut.
Hyvitysmaksuja aiemminkin kritsoineen BSA:n mukaan EU:n tietoyhteiskuntadirektiivin säädökset tekevät hyvitysmaksut turhiksi. Suomessa tänään vahvistettu tekijänoikeuslain uudistus perustuu samaan direktiiviin.
BSA:n Francisco Mingorancen mielestä yksityiskopioinnin hyvitysmaksut ja teosten yleistyvät suojaukset tarkoittavat, että eurooppalaiset maksavat useita kertoja samasta asiasta. BSA pitää hyvitysmaksuja epäreiluina ja vanhanaikaisina.
Suomessa on tekijänoikeuslain uudistuksen aikana pohdittu lähinnä hyvitysmaksujen laajentamista. Potentiaalisia kohteita ovat kiintolevyt ja musiikkikännykät.
Opetusministeriö päättää laajuudesta
Vielä muutaman kuukauden voimassa olevan tekijänoikeuslain mukaan hyvitys maksetaan radio- ja tv-lähetysten sekä ääni- ja kuvatallenteiden kopiointiin soveltuvista "laitteista" esimerkiksi tyhjistä cd-r-levyistä.
Opetusministeriön antaman asetuksen mukaan maksua ei peritä ?laitteista, joita ei pääasiallisesti ole tarkoitettu teosten kopiointiin?, mikä on säästänyt kännykät maksuilta. Kiintolevyillä varustettuihin digibokseihin maksu laajennettiin keväällä.
Lex Karpela uudistaa hyvityspykälien sanamuodon. Jatkossa ?sopiva hyvitys? pitää maksaa yleisesti laitteesta, ?johon teos voidaan tallentaa ja jota merkittävässä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön?.
Opetusministeriön tekijänoikeusryhmän johtaja Jukka Liedes sanoi alkuviikosta , että musiikkikännyköiden ja vastaavien osalta tilanne on vielä auki. Opm säätää maksun laajuudesta erillisellä asetuksella kuultuaan asiassa kauppa- ja teollisuusministeriötä ja liikkenne- ja viestintäministeriötä.
Liedeksen mukaan ensi vuoden maksuista päätetään viimeistään joulukuun puolessa välissä. Uuden lain mukaiset hyvitysmaksut tulevat voimaan todennäköisesti vasta vuoden 2007 alussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nasdaq: EMC myy osan VMwaresta
09.02.2007 Cisco Systemsin Nasdaq-noste kääntyi hienoiseen voittojen kotiutukseen torstaina. Sekä internet-osakkeet että tietokonelaitteiden valmistajien osakkeet olivat vahvoilla torstaina, mikä tuki Nasdaqia. Osakevolyymi hiljeni reiluun pariin miljardiin kappaleeseen.
Kolme vuotta sitten
Pioneer saattaa lopettaa televisioiden valmistamisen
09.02.2009 Huono taloustilanne on saanut Pioneerin harkitsemaan televisioiden valmistamisen lopettamista.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e












