Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Syyttää tahallisesta väärän tiedon antamisesta

Kansanliike: Ministeriö pelasi tekijänoikeusasiassa likaista peliä

17.10.2005 08:15 Masinointi.org-kansanliike väittää saaneensa opetusministeriöltä virheellistä tietoa tekijänoikeuslain ja rikoslain etenemisen aikataulusta. Kansanliikkeen mukaan se ei väärien tietojen takia ehtinyt toimittaa presidentti Tarja Haloselle adressiaan ennen lain vahvistamista.

Masinointi.org sai tiedon aikataulusta 7.10. opetusministeriön johtajalta Jukka Liedekseltä. Viime tiistaina 11.10. Liedes ei osannut arvioida, milloin hän toimittaa lain presidentille allekirjoitettavaksi. Torstaina 13.10. oikeusministeriö ilmoitti, että lainmuutokset esitellään presidentille perjantaina 14.10. Adressikampanjan aikataulu perustui alkuperäisiin tietoihin.

Tiedotteessaan Masinointi.org kertoo hyväntahtoisen aikeensa vesittyneen kiirehtimisen vuoksi. Kiirehtiminen muistuttaa liikkeen mielestä lähinnä likaista peliä, kun otetaan huomioon annettujen tietojen ristiriitaisuus. Kansanliikkeessä epäillään, että aikataulumuutos on ollut tahallinen ainakin osittain, jotta niin olisi saatu lakimuutokset vahvistettua ennen adressin luovuttamista.

Adressin luovuttaminen tasavallan presidentille ei enää ole mahdollista ennen lain hyväksymistä. Masinointi.org aikoo silti luovuttaa adressin tilanteen muuttumisesta huolimatta.

- Emme aio antaa tällaisen byrokraattitason vehkeilyn vaikuttaa kansalaistoimintaamme, vaan tietenkin aiomme esittää huolemme presidentti Haloselle, kertoo Masinointi.org:in adressikampanjavastaava Rasmus Anderssén.

Adressikampanja jatkuu toistaiseksi alkuperäisen aikataulun mukaisesti maanantaihin 17.10. asti, jonka jälkeen nimilistat palautetaan ohjeiden mukaisesti. Adressi luovutetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin

27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.

.