Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hakujätti teki sopimuksen tv-yhtiön kanssa

Google haluaa tv-sarjojen jaksoja videosivuilleen

25.10.2005 08:14 Google on tehnyt sopimuksen, jonka ansiosta se voi näyttää web-sivuillaan UPN-televisioyhtiön Everybody Hates Chris -sarjan ensimmäisen jakson. Kyseessä on kokeilu, mutta hakuyhtiö haluaa sivuilleen paljon muidenkin tv-sarjojen jaksoja.

Mercury Newsin haastatteleman Googlen videoyksikön johtajan Peter Chanen mukaan Google haluaa tehdä yhteistyötä kaikkien huippulaatuista videota tarjoavien kanssa. Laajempaan tv-sarjojen näyttämiseen on kuitenkin vielä matkaa, sillä UPN:nkin piti saada sopimukseen luvat tekijöiltä, kuten tuottajilta, jotka haluavat rahaa ohjelmiensa esittämisestä verkossa.

- Jos tällaista halutaan lisää, täytyy löytyä tulomalli, jolla rahaa ohjautuu oikeudenomistajille, kertoo UPN:n puolesta sopimuksen tehnyt CBS Digital Median johtaja Larry Kramer.

Chane uskoo, että UPN hyötyy sopimuksesta ohjelmansa näkyvyyden lisääntymisen kautta. Kramerin mukaan sopimus merkitsee UPN:lle myös lisää vierailijoita sen web-sivuille, sillä Googlella on tapana ohjata hakijat sivuiltaan pois. Jos UPN olisi tehnyt sopimuksen esimerkiksi Yahoon tai AOL:n kanssa, liikenne olisi ohjautunut niiden sivuille.

Google kerää surfaajia Everybody Hates Chrisiä lataamaan siten, että kaikissa hakutuloksissa, joissa käytetään 300:aa ohjelmaan liittyvää avainsanaa, näytetään linkki videonlataussivulle.

Everybody Hates Chris perustuu koomikko Chris Rockin lapsuuteen. Sarjan pilottijakson voi ladata Googlen videosivuilta tämän viikon torstaihin asti. Jakso näytettiin ensimmäistä kertaa UPN-kanavalla viime viikolla.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.