Suomalaisyritykset eivät tunne verkkokäyttäjiään
1.11.2005 13:32 Kahdessa yrityksessä kolmesta ei tiedetä ketkä käyttävät heidän verkkopalveluitaan. Yritysten oman ilmoituksen mukaan vain joka toisella on laadittu strategia verkkoviestintää varten.
Lisäksi noin kaksi kolmesta yrityksestä ilmoitti olevansa tyytymätön monitoimittajamalliin verkkoviestintäratkaisuissa.
Tekesin rahoittamassa, e21 Solutionsin tilaamassa ja Aktio Consultingin toteuttamassa kysyntätutkimuksessa kerättiin 425 päättäjän rekisteri markkinointijohtajia ja muita markkinoinnista ja viestinnästä vastaavia henkilöitä yrityksistä, joiden liikevaihto ylittää 20 miljoonaa euroa. Tälle päättäjäjoukolle kohdistettiin syyskuussa verkkoviestintäpalveluiden nykytilaa koskeva kyselytutkimus. Tutkimustulokset perustuvat 197 yrityksen haastattelutietoihin.
Haastatteluissa selvitettiin verkkoviestinnän merkitystä yrityksen strategiassa, yrityksen verkkoviestintäratkaisun nykytilaa, ulkopuolisten palveluntarjoajien käyttöä verkkopalveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa sekä verkkoviestintäratkaisun hankintaan vaikuttavia tekijöitä ja toimittajalta vaadittavia ominaisuuksia. Monitoimittajamallilla tarkoitetaan usean eri toimittajan käyttämistä verkkoviestinnän toteuttamisessa.
Kävijämäärä kyllä tiedetään
Noin puolessa yrityksistä oli laadittu strategia internetin hyödyntämisestä viestinnässä ja markkinoinnissa, usein osana markkinointistrategiaa tai -suunnitelmaa.
Vastaajista 68 prosenttia kertoi tietävänsä kotisivujensa kävijämäärän, mutta vain 36 prosenttia tiesi, keitä kävijät ovat ja mitä kohderyhmiä he edustavat. Vastaajista noin puolet kertoi pystyvänsä kohdistamaan verkkoviestintää ja eri palveluita kohderyhmille. Sama osuus vastaajista oli tyytyväisiä nykyisen verkkopalvelunsa laatuun ja käytettävyyteen, kertoo sähköisen liiketoiminnan www-sovelluksia tarjoava e21 Solutions.
Ulkopuolisia palveluntarjoajia verkkoviestinnän suunnittelussa ja toteutuksessa ilmoitti käyttävänsä 69 prosenttia vastaajista.
Palvelun laatua, joustavaa laajennettavuutta ja kokonaiskumppanuutta pidettiin tärkeimpinä tekijöinä verkkoviestintäratkaisun hankinnassa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin
11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi











