Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viihdetähden nimi on edelleen myymättä

Paula Koivuniemen klikkaaminen maksaa kahdeksan euroa

Suositun viihdetähden nimi on Suomen kalleimpia hakusanoja.

2.11.2005 13:00 Suomen kallein hakusanayhdistelmä on tällä hetkellä ?Paula Koivuniemi?. Jos haluat ostaa kyseiset sanat, varaudu maksamaan sivuillesi tulevasta liikenteestä maltaita.

Sen, joka haluaa oman linkkinsä Googlen hakulistauksen ensimmäiseksi sanoilla 'Paula Koivuniemi', kannattaa avata lompakko levälleen.

– Jokaisesta klikkauksesta joutuu maksamaan kahdeksan euroa, hakukoneoptimointia tekevän Total Managementin toimitusjohtaja Risto Poutiainen tietää. Ei ihme, että Suomen kalleimmat hakusanat ovat edelleen kaupan.

Teoriassa jokaisen hakusanan hinta on sentin, mutta lopullinen hinta määräytyy Googlen oman huutokauppalaskukaavan mukaan, jossa huomioidaan sanasta tehdyt tarjoukset, klikkausprosentti, mainoksen laadukkuus ja sen sisältö. Suurin osa sanoista on muutaman sentin hintaisia.

Mainosklikkausten hinta on selkeästi noussut. Esimerkiksi aikaisemmin viiden ja kymmenen sentin välillä maksaneet klikkaukset maksavat jo dollarin Yhdysvalloissa, kalleimmat jopa 50 dollaria.

Esimerkiksi sana 'Nordea' maksaa nyt jo neljä euroa klikkaukselta. Nordea on ostanut hakusanan ja tarjoaa sillä muun muassa Puolan Nordean kotisivuja Googlen mainospaikalla oikeassa reunassa.

Google ja Yahoo hallitsevat kahdeksan miljardin dollarin klikkausmainosmarkkinoita. Googlen osuus on noin puolet summasta, mutta Suomessa Googlen osuus hakumarkkinoista on jopa 97 prosentin luokkaa.

– Ruotsissakin Altavistalla ja MSN:fi:llä on 40 prosenttia markkinoista, mutta suomalaiset ovat hyvin Google-uskollisia, Poutiainen arvioi.


Jutun kirjoitti: Mari Flink

Mari Flink

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.