Karpelan mustaa valkoisella tarkoitti direktiiviä ja esitöitä
10.11.2005 09:01 Kulttuuriministeri Tanja Karpela viittasi tekijänoikeuslain eduskuntakäsittelyn aikana kahteen otteeseen komissiolta saatuun kirjalliseen materiaaliin direktiivin tulkinnasta. "Mustaa valkoisella" tarkoittikin itse direktiiviä ja sen esitöitä.
Asia käy ilmi Henri Sivosen opetusministeriölle lokakuussa tekemistä asiakirjapyynnöistä.
Tanja Karpela perusteli eduskuntakäsittelyssä kopiosuojauksen kiertämisen kieltoa komission kannalla, josta opetusministeriö oli hänen mukaansa saanut kirjallista materiaalia.
Useat kokoomuksen kansanedustajat ja muun muassa entinen europarlamentaarikko, kansanedustaja Heidi Hautala (vihr) esittivät keskustelussa, ettei kiertokiellon tarvitsisi direktiivin mukaan koskea yksityistä kopiointia.
- Me olemme ministeriössä saaneet aivan kirjallisesti mustaa valkoisella erittäin tarkkaa tietoa siitä, mitä tämä direktiivi tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita, Karpela sanoi lain ensimmäisessä käsittelyssä syyskuun lopulla.
Hän toisti saman asian vielä tekijänoikeuslain toisessa käsittelyssä seuraavalla viikolla.
Ote virallisesta lehdestä
Henri Sivonen sai opetusministeriöltä vastaukseksi ensimmäiseen asiakirjapyyntöönsä otteen Euroopan unionin virallisesta lehdestä vuodelta 2000. Ote sisälsi Euroopan unionin yhteisen kannan, jota käytettiin direktiivin valmistelussa. Itse direktiivi annettiin vasta toukokuussa 2001.
Toiseen asiakirjapyyntöön opetusministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja vastasi kertomalla, että kulttuuriministeri oli nimen omaan viitannut direktiiviin ja sen esitöihin. Kaivosoja lähetti Sivoselle myös Liedeksen laatiman muistion keskusteluista komission virkamiehen kanssa.
Hautala vaati anteeksipyyntöä
Kansanedustaja Heidi Hautala peräsi lakiesityksen jatketussa ensimmäisessä käsittelyssä Karpelan mainitsemia asiakirjoja nähtäville.
- Hän äsken keskustelussa viittasi siihen, että on olemassa mustaa valkoisella komission kannasta, ja nyt todella haluan pöytäkirjaan sanoa sen, että mikäli tällainen asiakirja on olemassa, se on aivan ilmeisesti julkinen asiakirja, ja pyydän, että ministeri Karpela toimittaa minulle sen asiakirjan.
Hautala kertoi lokakuun puolessa välissä blogissaan, ettei hän lopulta saanut pyytämiään dokumentteja.
- Ministeri Karpela ei lopultakaan pystynyt esittämään sitä "erittäin tarkkaa tietoa mustaa valkoisella siitä mitä direktiivi tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita". Salaisia kansioita ei löytynyt eli ministeri siis puhui eduskunnalle vastoin parempaa tietoaan. Odotan anteeksipyyntöä, Hautala kirjoitti.
Henri Sivosen asiakirjapyynnöt ja opetusministeriön vastaukset
Tapausta voi kommentoida digitodayn Tekijänoikeuslaki-blogissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna
27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)