Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Saksalaisjahti kovenee

Kopiopiraatteja yhä enemmän kiinni

11.11.2005 13:42 Saksalainen kopiopiratismin vastainen taistelujärjestö GVU iloitsee menestyksellisistä operaatioistaan ja kiinnijääneiden rangaistusten kovenemisesta. Tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä on tehty 1350 toimitilojen etsintää ja onnistuttu takavarikoimaan 245 439 elokuvien piraattikopiota ja 12 1795 muuta laittomasti levityksessä ollutta datatallennetta.

Saksalaisjärjestö GVU - Gesellschaft zur Verfolgung von Urheberrechtsverletztung - edustaa 80 media-alan yhtiötä ja organisaatiota, joukossa kaikki suuret globaalit pelurit. Jo vuodesta 1984 se on tukenut syyttäjäviranomaisia omalla henkilökunnallaan, johon kuuluu juristeja, sekä rikostutkimuksen ja tekniikan asiantuntijoita.

GVU on viime vuosina saanut paljon lisää resursseja kopiopiraattien jäljittämiseksi. Kiinnijääneiden rangaistukset ovat tähän asti jääneet lähinnä sakoiksi, vain yhdessä tapauksessa on syytetty tuomittu kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Järjestö panee kuitenkin tyytyväisenä merkille, että rangaistukset ovat Saksassa kovenemassa.

Samalla kun GVU jäljittää todellisia tehtailijapiraatteja, niin se lobbaa myös yksityistä kopioimista vastaan. Se on jo onnistunut herättämään tavallisten kansalaisten keskuudessa epäilyä yksityisen kopioinnin oikeudesta kalliilla kampanjallaan "ryöstökopioijat ovat rikollisia".

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.