Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vanha kirje kiertää jälleen

Sähköposteissa taas liikkeellä Nokia-huijauskirje

16.11.2005 13:17 Sähköposteissa on alkanut uudelleen liikkua Nokian nimeä hyödyntävä kiertokirje, jossa luvataan kirjeen jakelijoille ilmainen Nokian kännykkä. Kirje pyydetään lähettämään kymmenelle uudelle henkilölle ja lisäksi Anna Swelan-nimiselle henkilölle Nokiaan.

Kirjeen väitetään olevan osa Nokian markkinointikampanjaa, jossa yhtiö testaa tuotteidensa markkinointia suusta-suuhun-menetelmällä. Kirjeen sisältö ei pidä paikkaansa, eikä Nokialla ole asian kanssa mitään tekemistä. Anna Swelan-nimen henkilö ei ole Nokian palveluksessa.

Nokiaan on kirjeen johdosta tullut jonkin verran kyselyitä ja yhtiö laittoikin asiasta tiedotteen verkkosivuilleen.

Samanlaisia huijauskirjeitä on sähköposteissa kiertänyt jo pari vuotta sitten. Jossain kirjeissä lähettäjänä on Ericsson ja myös niissä esiintyy Anna Swelan-niminen henkilö, joka tällä kertaa työskentelee Ericssonilla.

Erilaisia huijauskirjeitä liikkuu maailmalla satoja. Niissä luvataan kirjeen eteenpäinlähettäjälle milloin laatikollista shampanjaa milloin lahjakortteja tavarataloon.

Tunnetuimpia lienee nigerialaiskirjeet, joissa luvataan jättimäistä rahasummaa, kunhan kirjeen saaja ensin vaan ottaa lähettäjään yhteyttä tai laittaa kirjeen lähettäjälle summan rahaa.

Jutun kirjoitti: Janne Pärnänen

Janne Pärnänen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.