Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Eniro johtaa Etelä-Suomessa

Tutkimus: Fonecta on Eniroa edellä valtakunnallisesti

18.11.2005 08:43 Soprano Oyj:n omistaman Kampanja-lehden teettämän Soprano eSearch -tutkimuksen mukaan Fonecta on puhelinluetteloiden markkinajohtaja koko maassa ja Eniro niukasti suurin Etelä-Suomen läänissä. Tutkimus kertoo myös, että puhelinluettelot ovat yhä kansalle tärkeitä.

Sopranon tutkimuksesta selviää myös se, että TNS Gallupin Atlas -tutkimuksen kysymyksenasettelu on mahdollisesti johtanut vastaajia harhaan ja se, että suuri osa suomalaisista ei osaa yksilöidä puhelinluettelonsa kustantajaa - kuten Eniro on väittänyt ja TNS Gallup myöntänyt. Kolmannes vastaajista ei autettunakaan pystynyt valitsemaan, kumpi yhtiöistä on hänen käyttämänsä puhelinluettelon julkaisija.

Taloustutkimuksen tekemän selvityksen mukaan Eniro on markkinajohtaja Helsingin ja Espoon alueella. TNS Gallupin Atlas-tutkimus on puolestaan kertonut, että Fonectan viikkopeitot ovat valtakunnallisesti suuremmat.

80 prosenttia tarvitsee

Tutkimuksesta selviää myös, että puhelinluetteloa käytetään jo nyt enemmän kuin painettua luetteloa, ja sen kasvuun uskoo neljä viidestä suomalaisesta.

Sopranon mukaan yllättävänä tuloksena voidaan pitää painetun puhelinluettelon edelleen jatkuvaa suosiota. 80 prosenttia vastaajista sanoo edelleen tarvitsevansa painettua puhelinluetteloa. Sen suosion kasvuun uskoi kuitenkin enää vain kaksi sadasta vastaajasta.

Soprano Oyj eSearch teki tutkimuksensa 15. - 16. marraskuuta. Kysely lähetettiin valtakunnallisesti 45 000 henkilölle, ja siihen vastasi 3 142 henkilöä vuorokauden kuluessa. Tutkimukseen ei ole ollut mahdollista vastata monta kertaa.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.