Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kovaa kasvua koko Euroopassa

Tutkimus vahvistaa digihuuman viihde-elektroniikassa

18.11.2005 07:38 Mp3-soittimet, litteät näytöt ja pelikonsolit ovat johtaneet digitaalisten laitteiden myyntirynnäkköä viihde-elektroniikassa. Digitaaliset ce-vempaimet ovat virkistäneet koko viihde-elektroniikan myyntiä, joka tänä vuonna Euroopassa on tuoreen tutkimuksen mukaan kasvanut eniten Italiassa, Espanjassa ja Saksassa.

Eurooppalaisessa EITO:n ja GfK:n suorittamassa vertailussa, jossa oli mukana EU:n edellisen kokoonpanon 15 maata sekä Sveitsi ja Norja, koko viihde-elektroniikan myynti tulee tänä vuonna kasvamaan arviolta 9,2 prosentilla 54,2 miljardiin euroon.

Analogisten laitteiden myynti on laskenut ja jäänyt enää neljännekseen koko potista. Tänä vuonna litteänäyttöisten televisioiden myynti ohitti ensimmäistä kertaa kuvaputkilaitteiden menekin. Voittoisien digilaitteiden tähdenlento ovat olleet mp3-soittimet, joiden liikevaihdot ovat kasvaneet 98 prosentilla noin 2,5 miljardiin euroon.

Samalla volyymiensa kasvun myötä digilaitteiden hinnat ovat pudonneet. Kun litteänäyttöisten teeveiden menekki kasvoi 114 prosentilla, niin niiden myynnin liikevaihto "vain" 51 prosentilla.

Viihde-elektroniikan suurimmat markkinat Euroopassa ovat olleet Iso-Britannia (liikevaihtoa 12,8 miljardia euroa), Saksa (12,1 mrd) ja Ranska (9,4 mrd). Kovimpaan kasvuun näillä markkinoilla ovat yltäneet Italia (13,6 prosenttia, kun liikevaihto yltää 6 mrd euroon), Espanja (12 pros / 5,5 mrd) ja Saksa (11,4 prosenttia).

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.