Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Saksalaisoikeus ratkoo ääkkös-kiistoja

Nettiosoitteen kirjoitettu, ei kuultu muoto ratkaisee

Schlüsserbänder.de vai schluesserbaender.de

19.11.2005 17:31 Ääkkösten hyväksyminen netissä käytettäviksi kirjaimiksi on johtanut Saksassa oikeuskiistoihin, jollaisia sopii odottaa Suomessakin. Kölnin hovioikeus on ratkaisussaan päätynyt siihen, että erilainen kirjoitusasu ratkaisee.

Syytetty oli kiiruhtanut rekisteröimään osoitteekseen "schlüsserbänder.de", kun kanteen tehneellä oli jo osoitteenaan "schluesserbaender.de".

"Avainnauhat" (Schlüsselbänder) -jutun osapuolet olivat molemmat avainnauhojen valmistajia. Kanteentekijä vaati myös ääkkösmuotoa itselleen, koska muutoin oli hänen mukaansa aiheellista pelätä, että mahdollisesta sekaannuksesta johtuen syytetty saisi houkuteltua hänen asiakkaitaan häneltä pois.

Oikeudelle ääkkösrekisteröinninkin jälkeen foneettinen yhtäläisyys ei muuta sitä, että ratkaisevaksi eroksi syntyi ja jää kirjoitettujen sanojen ero. Oikeus perusteli päätöstään myös sillä, että sen mielestä syytetty ei suinkaan saanut rekisteröinnillään kilpailuetua eikä mitenkään estänyt kanteentekijää vakuuttamasta markkinoita omilla suorituksillaan.

Toisessa ääkköskiistassa, joka koski Itävalta-sanan muotoa netissä, päädyttiin hiljattain vastaavaan ratkaisuun. Münchenin hovioikeus epäsi "oesterreich.de"-nettiosoitteen haltijalta kanteen, jonka tämä oli tehnyt "österreich.de"-osoitteen rekisteröijää vastaan.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.