Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Latausmäärä kohosi kolmeen miljoonaan

Star Wreck päihitti Tuntemattoman sotilaan

22.11.2005 09:50 Globaalisti levitettävä suomalainen "Star Wreck: In the Pirkinning" -elokuva on ohittanut Tuntemattoman sotilaan katsotuimpana suomalaisena elokuvana - ainakin jos verrataan Star Wreckin latausmäärää ja Suomen elokuvasäätiön katsojatilastoja.

Star Wreckin jakelija Magentasites Oy oli eilen jakanut elokuvasta 2,95 miljoonaa kopiota, kun Tuntemattoman sotilaan katsojamäärä on Suomen elokuvasäätiön mukaan yltänyt 2,8 miljoonaan.

Magentan mukaan mitään elokuvaa ei ole aiemmin levitetty laillisesti yhtä laajasti globaalisti eikä mikään toinen elokuva ole saanut yhtä paljon huomiota mediassa. Esimerkiksi Reuters, AFP ja CNN ovat seuranneet Star Wreckin menestystä.

Magenta korostaa myös sitä, että elokuvan latausmäärä nousi lähes kolmeen miljoonaan lyhyessä ajassa: alle kahdessa kuukaudessa. Yhtiö arvioi kokonaislatausmäärän jo ylittäneen 3,5 miljoonan, sillä elokuvan on voinut ladata myös esimerkiksi bittorrent-vertaisverkkotekniikan avulla.

"Star Wreck: In the Pirkinning" on ensimmäinen suomalainen kokoillan erikoistehoste-elokuva. Elokuvaa on tehty seitsemän vuotta lähinnä harrastelijavoimin, ja parhaillaan kuvauksiin on osallistunut kolmesataa ihmistä.

Mukana on muutama ammattinäyttelijä, kuten Kari Väänänen ja Karolina Blackburn. Elokuvalla ja sen aikaisimmilla osilla on suuri kannattajajoukko Suomessa ja maailmalla, eritoten Yhdysvalloissa.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.