ITunes ohittelee perinteisiä musiikkikauppoja
23.11.2005 09:01 Verkossa toimiva Applen iTunes-musiikkikauppa on syksyn aikana ohittanut Yhdysvalloissa kolme perinteistä musiikkikauppaketjua. ITunes oli heinä - syyskuussa Yhdysvaltain seitsemänneksi eniten myynyt musiikkikauppa. Tutkimusyhtiö NPD Group uskoo iTunesin rynnimisen jatkuvan.
NPD:n mukaan iTunes ohittanee loppuvuonna vielä muitakin kauppoja. Heinä - syyskuussa taakse jäivät Tower Records, Sam Goody ja Borders. Samalla iTunes nousi ensimmäistä kertaa kärkikymmenikköön. Nousu on ollut ripeää, sillä vuosi sitten iTunes oli listalla 14:ntenä.
- Odotamme Applen osuuden kasvavan, sillä kiinnostus digitaalista musiikkia kohtaan kasvaa ja iPodien kysynnän on ennustettu kiihtyvän joulun aikaan. Uskomme myös iTunesin lahjakorttien houkuttavuuteen, kertoo NPD Group raportissaan.
NPD Group vertasi iTunesin myyntiä perinteisiin kauppoihin niin, että se laski iTunesin kunkin 12 musiikkikappaleen myynnin vastaavan yhtä cd-levyä.
Wal-Mart Stores jatkoi suurimpana myyjänä. Seuraavina olivat Best Buy, Target ja Amazon.com. Kärkinelikko piti aiemmat asemansa. For Your Entertainment kipusi kymmenenneltä sijalta peräti viidenneksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- Venäläinen rickroll leviää maailmalla 12:38
- Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia 09:23
- Amiraali Kirk kokoaa tekijöitä scifi-hankkeisiin 12:12
- Spotifyn startti kompuroi Yhdysvalloissa 10:39
- Jaana Pelkonen juontaa peligaalaa 09:35
- Microsoft tarjosi maistiaisia mobiili-Windowsista 14:40
- Lisää
-
107 e
Toshiba Satellite A500-1GF (Core i3-330M, 6 Gt, 16", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
53 e
Acer TravelMate 8571 (Core 2 Solo SU3500, 3 Gt, 15,6", Win Vista Business), kannettava tietokone
-
45 e
HP Compaq 8730W (Core 2 Duo T9600, 17", 4 Gt, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone
-
42 e
-
41 e
Lenovo Thinkpad SL410 (Core 2 Duo T5870, 2 Gt, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone







