Hannu Olkinuora vahvoilla Ylen hallituksen johtoon
Hannu Olkinuora
25.11.2005 08:59 Alma Median sanomalehtidivisioonan entinen toimitusjohtaja Hannu Olkinuora, 55, on Taloussanomien tietojen mukaan vahva ehdokas Ylen hallituksen puheenjohtajaksi.
Yleisradion hallintoneuvosto valitsee uuden hallituksen Olkinuora_Hannu.jpg.
Olkinuora toimi viime kesään saakka Suomen Tietotoimisto STT:n hallituksen puheenjohtajana. Hän jätti paikan, kun hänen tehtävänsä Alpressin johdossa päättyi Alman rakennejärjestelyiden takia.
Alpressia Olkinuora johti vuodesta 2002. Sitä ennen hän toimi Svenska Dagbladetin päätoimittajana. Ennen Tukholman-rupeamaa Olkinuora työskenteli Aamulehden vastaavana päätoimittajana ja Kauppalehden päätoimittajana.
Poliittiset ryhmittymät neuvottelevat kuitenkin vielä Ylen hallituksen kokoonpanosta ja puheenjohtajasta. Mitään päätöksiä ei ole tehty. Hallitukseen etsitään niin viestinnän osaajia kuin kulttuurin ja elinkeinoelämän edustajia.
Päähallituspuolueet Sdp ja keskusta ovat eri mieltä poliitikkojen hallituspaikoista. Sosiaalidemokraatit ajavat hallituksen jäseneksi eduskuntaryhmänsä puheenjohtajaa, kansanedustaja Jouni Backmania.
Keskusta ei halua istuvia kansanedustajia hallitukseen. Poliittista karriääriä sinällään keskusta ei pidä nimittämisen esteenä.
Myös kokoomus lähtee siitä, että kansanedustajien paikka on hallintoneuvostossa, ei hallituksessa.
Backman joutui jättämään hallintoneuvoston varapuheenjohtajuuden runsas vuosi sitten yhdessä hallintoneuvoston puheenjohtajan Markku Laukkasen (kesk.) kanssa, kun Laukkanen esitti Backmania Ylen toimitusjohtajaksi.
Hanke herätti närää, kun toimitusjohtajan etsijät löysivät itsensä metsästäessään sopivaa kandidaattia.
Eronsa yhteydessä Backman ilmoitti olevansa kiinnostunut Ylen hallituspaikasta.
Ylen toimitusjohtajaksi valittiin Microsoftin tietoyhteiskuntasuhteiden johtaja Mikael Jungner, joka aikanaan toimi entisen pääministerin Paavo Lipposen (sd.) erityisavustajana.
Lain mukaan hallitukseen voidaan valita 5–8 jäsentä, eikä kansanedustajuus ole jäsenyyden este.
Laki poikkeaa selvitysmies Seppo Niemelän ehdotuksesta. Niemelä katsoi, etteivät valvojat eli kansanedustajat voi toimia valvottavina eli hallituksen jäseninä.
Niemelän esityksestä poikkeavan hallituksen esityksen valmistelusta vastasi entinen liikenne- ja viestintäministeri, nykyinen oikeusministeri Leena Luhtanen (sd.).
Näillä näkymin hallintoneuvosto esittää Ylen hallituksen seitsemää jäsentä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











