Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vaikka varsinaista rikosta ei ole tapahtunut

Lycos joutuu paljastamaan asiakkaansa henkilöllisyyden Hollannissa

28.11.2005 07:00 Hollannin korkein oikeus vaatii Lycos-portaalia paljastamaan asiakkaansa henkilöllisyyden herjausjutussa. Tekijänoikeusjärjestöt odottavat päätöksen jouduttavan tiedostonvaihtajien henkilöllisyyksien selvittämistä.

Oikeuden mukaan Lycos suojeli väärin perustein asiakastaan, joka kirjoitti verkkoon herjaavia kirjoituksia online-postimerkkikauppiaasta. Lycoksen asiakas väitti postimerkkikauppiaan pettävän asiakkaitaan.

A. Pessers-niminen postimerkkikauppias haastoi Lycoksen oikeuteen vuonna 2003 ja halusi vahingonkorvauksia herjauksesta.

Korkeimman oikeuden mukaan Pessers joutui kärsimään niin paljon vahinkoa, että Lycoksen pitää antaa julkistaa herjaajan henkilötiedot, vaikkei varsinaista rikosta olekaan tapahtunut. Lycos esitti, ettei tietpoja pidä julkistaa, koska rikosta ei ole tapahtunut eikä poliisi kaipaa kyseistä yhtiön asiakasta.

Oikeuden mukaan Pessers on oikeutettu saamaan herjaajan henkilöllisyyden selville, eikä muuta keinoa ole kuin vaatia sitä Lycokselta.

Viihdeteollisuutta edustava Brain Institute pitää AP:n mukaan päätöstä merkkinä siitä, että tekijänoikeuksia rikkovien tiedostonvaihtajien henkilöllisyyksiä pystytään selvittämään Hollannissa.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.