Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Huovisen mukaan viime hetken digihankintoihin varauduttava

Ministeri: osa sivuuttaa digiboksihankinnat protestina

30.11.2005 12:39 Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovisen mukaan on syytä varautua siihen, että tietty osuus kotitalouksista hankkii tarvittavat digi-tv-laitteet vasta aivan viime hetkellä.

Pieni osa jättää laitteet tyystin hankkimatta mielenilmauksena tai mahdollisesti jopa tietämättömyyttään, Huovinen aprikoi ja muistuttaa näin jo tapahtuneen kokonaan digilähetyksiin siirtyneessä Ruotsin Gotlannissa.

Huovinen puhui eri toimijoiden rooleista digi-tv-seminaarissa Helsingissä tänään. Hän rinnasti puheessaan laajakaistan ja digitaalisen television. Hänestä niitä voidaan pitää osana samaa kokonaisuutta eli tietoyhteiskunnan kehitystä kohti seuraavaa vaihettaan. Siinä tieto- ja viestintätekniikan hyväksikäyttö tulee osaksi jokaisen ihmisen arkea.

Rohkeutta digiohjelmistoihin

Ministeri toivoo tv-toimijoilta rohkeita panostuksia digiohjelmistoihin.

- Televisiokatsojalle sisällöt ovat keskeistä digitaaliseen televisioon siirtymisessä. Toivonkin kaikilta televisiotoiminnan harjoittajilta entistä rohkeampaa panostusta digitaalisiin ohjelmistoihin.

- Uskon, että kun digisovittimet alkavat olla neljässäkymmenessä prosentissa kotitalouksista, meidän ei tarvitse enää kauan odottaa uusia avauksia tälläkään rintamalla, Huovinen totesi ministeriönsä mukaan.

Ministeriön työryhmä seuraa digitaaliseen televisiotoimintaan siirtymistä ja tekee ehdotuksia seurantaa edistävistä toimista.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Tamperelaisyhtiö herätti klassikkoflipperin henkiin iPhonella

11.02.2009 Pinball Dreaming on suomalaisvoimin toteutettu iPhone-versio maineikkaasta Amiga-flipperistä.

.