Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhdistyskokouksen päätöksiä vuodelle 2006:

Tieke takoo yhteentoimivuutta e-bisnekseen

1.12.2005 13:15 Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n (Tieke) yhdistyskokous päätti torstaina Yhteentoimivuuden kompetenssikeskuksen perustamisesta. Keskuksen tehtävänä on tunnistaa yhdessä Tieken jäsenkunnan ja sidosryhmien kanssa niitä alueita, jotka ovat verkostoituvan sähköisen liiketoiminnan kehittymisessä tärkeitä, mutta joihin ei toistaiseksi panosteta riittävästi.

Tavoitteena on luoda menetelmiä, joilla yhteentoimivuutta voidaan edistää. Keskuksen käynnistämisen suunnittelu on menossa ja toiminta alkaa vuoden 2006 alussa.

Tietopalveluja uudistetaan

Kokous hyväksyi myös suunnitelmat pilotoida Tietoyhteiskunnan työntekijä -tutkintoa ja uudistaa tietopalveluja vuonna 2006.

Tietoyhteiskunnan työntekijä -tutkinto on työelämälähtöinen tieto- ja viestintäteknologista osaamista edistävä tutkinto. Suunnitteluvaiheessa hanketta on viety eteenpäin yhteistyössä opetus- ja työhallinnon, koulutusorganisaatioiden sekä työntekijä- ja työnantajajärjestöjen kanssa. Pilotointi tapahtuu ensi vuonna mukana olevien työntekijäliittojen jäsenistön keskuudessa.

Tietopalveluista ensi vuoden aikana uudistetaan lyhytkestoisen aikuiskoulutuksen tietopankki Aiko, tarjouspyyntöjen tietopalvelu Tati sekä sanomapalvelujen rekisteripalvelu, Tieke kertoo.

Markku Markkula yhä nuijan varressa

Tieken hallituksen puheenjohtajana jatkaa johtaja Markku Markkula Koulutuskeskus Dipolista. Muut hallituksen jatkavat jäsenet ovat Päivi Lehtonen kauppa- ja teollisuusministeriöstä, Jorma Karjalainen valtiovarainministeriöstä, Kyösti Karjula eduskunnasta, Eero Vesterinen Keskosta, Timo Ylitalo Suomen Pankkiyhdistyksestä, Jukka Märijärvi Nokialta ja Karri Salminen WM-datasta.

Uusina jäseninä aloittavat Martti Soramäki YLEstä sekä Pekka Rauhala TeliaSonera Finlandista.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.