Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi keskus keskittyy Symbianiin

Älypuhelinten ohjelmointiosaajista on huutava pula

5.12.2005 10:33 Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK vahvistaa älypuhelinten vaatiman sisältöohjelmoinnin koulutusta. Tänä syksynä aloittanutta koulutus- ja kehittämiskeskusta rahoittavat myös Nokia ja Tekes. Toistaiseksi keskus keskittyy Symbian-mobiilitekniikkaan.

– Älypuhelinten ohjelmointitekniikan osaajista on huutava pula. Tällä tavalla tietotekniikan insinööriopiskelijoilla on myös mahdollisuus päästä kiinni yrityselämään opiskelun loppuvaiheessa, lehtori Jari Mikkolainen perustelee.

Älypuhelintekniikan kehittämislaboratoriossa tutkitaan parhaillaan kartanpiirtämissovellusten käyttömahdollisuuksia niin, että esimerkiksi suunnistajat, marjastajat ja kalastajat voisivat käyttää niitä.

Symbianista Linuxiin

Kevään aikana sovelluksien määrä kasvaa ja laajenee Symbian-käyttöjärjestelmästä myös Linux-maailman tutkimukseen.

Seuraavien kahden vuoden aikana TAMK palkkaa laboratorioon 20 päättötyövaiheen tietotekniikan insinööriopiskelijaa erilaisiin yrityshankkeisiin.

– Ajatus on, että projektit syntyvät opiskelijan omasta innostuksesta. Myös yritykset voivat tilata tutkintotyön omista tarpeistaan. Seuraavaksi esimerkiksi bussiaikataulujen välittäminen kännykään voisi olla sellainen projekti, Mikkolainen kertoo mahdollisuuksista testata etukäteen mobiilipalveluja lähiaikoina markkinoille tulevia älypuhelimia varten.

Tampereella on tutkittu myös videoiden välittämistä kännykkään, mutta Mikkolaisen mukaan sovelluksen laajempaa käyttöönottamista joudutaan odottamaan siihen, kunnes 3G-tekniikka on yleistynyt.

Vastaava älypuhelintekniikan kehittämislaboratorio on perustettu myös Espoo– Vantaan ja Oulun ammattikorkeakouluihin.


Jutun kirjoitti: Anne Karppinen

Anne Karppinen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan

27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.

.