Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Digikameroiden Euroopan markkinaveturi

Saksan ennätyssaldona yli 8 miljoonaa digikameraa

9.12.2005 07:45 Saksassa on digikameroiden myynnissä ylletty vielä kerran huippulukuihin. Tänä vuonna ylletään yli 8 miljoonaan kameraan, mutta kasvukäyrä alkaa taittua, kun jo 40 prosentilla maan kotitalouksista löytyy tällainen laite.

Digikameroiden menekkiä maailmanlaajuisesti selvittänyt markkinatutkimuslaitos GfK Nürnbergissä on arvioinut digikameroiden menekiksi kaikissa maissa yhteensä 100 miljoonaa.

Näin digikuvaus on saavuttanut GfK:n markkinoilla sellaisen volyymin, mihin analogiset markkinat eivät koskaan yltäneet. Enimmillään analogisia kameroita myytiin 70 miljoonaa vuonna 2000. Tänä vuonna niitä menee enää 30 miljoonaa.

GfK pitää digikamerat tilastollisesti erillään kamerakännyköistä. Vaikka kamerakännyköiden myynti on ollut jo moninkertainen, niin se ei ole markkinatutkimuslaitoksen mukaan kuitenkaan jarruttanut varsinaisten digikameroiden myyntiä.

Saksan markkinat ovat Euroopan suurimmat digikameramarkkinat. Täälläkin varsinaisia myyntihittejä ovat olleet digitaalisten kompaktikamerat, mutta niiden myynnin kasvu- ja kannattavuusluvut alkavat laantua, vaikka pikseliportaiden nousu patiskeleekin ihmisiä harkitsemaan aina paremman vehkeen ostamista.

Uusia vetonauloja ovat olleet erityisesti digitaaliset järjestelmäkamerat. Kun digikameroiden menekki kasvoi yhteensä 14 prosenttia, niin järjestelmäkameroita myydään tänä vuonna yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna (300 000 vrt 140 000 kappaletta).

Toinen kiihkeän kasvun alue ovat digikameroiden lisä- ja oheislaitteet, kuten salamalaitteet, vaihto-objektiivit, muistit ja tulostimet. Lisäksi digikamerat ovat tietokoneiden tapaan vastoin utopioita vain lisänneet entisestään paperin menekkiä.

Vastoin ennusteita alalla ei ole vielä tapahtunut huomattavaa keskittymistä varsinkin kompaktikameramarkkinoiden armottoman pudotuskilpailun tuloksena. Päinvastoin tarjonta on vain monipuolistunut: kun vuonna 2001 markkinoilla oli 41 brändiä ja tarjolla 121 mallia, niin tänä vuonna valmistajien määrä on noussut 121:een ja mallien määrä 961:een.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.