Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
ITunes ei ole korvannut cd-myynnin kehnoutta

Musiikkimyynnin syöksy jatkunut

19.12.2005 09:29 Cd-levyjen myynti on vähentynyt maailmassa tänä vuonna neljä prosenttia viime vuoteen verrattuna, selviää mediayhtiö VNU:n Nielsen SoundScan -tilastoista. Toissa vuoteen verrattuna myynti on pudonnut kahdeksan prosenttia. Musiikin myynti digitaalisena ei puolestaan ole auttanut levy-yhtiöitä toivotussa määrin.

Digitaalinen myynti on tosin 2,5-kertaistunut tänä vuonna, mutta esimerkiksi iTunesin myynti ei VNU:hun kuuluvan Billboard-lehden mukaan kasva riittävästi korvaamaan cd-myynnin heikentymisestä koituvia tulonmenetyksiä.

Ongelmia ovat myös se, että nettipiratismikaan ei ole vähentynyt merkittävästi ja se, että cd:n ja dvd:n yhdistävä dualdisc-formaatti ei ole noussut hitiksi. Levy-yhtiöt eivät ole itsekään innostuneet dualdiscistä, koska epäilevät sen kysyntää ja yhteensopivuutta sekä karsastavat suuria valmistuskustannuksia.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
.