Radio City aloittaa Visual Radio -lähetykset
Muun muassa 6230i tukee Visual Radiota.
20.12.2005 16:30 SBS Finlandin radiokanava Radio City aloitti tänään toisena Suomessa Visual Radio -lähetykset. Nokian luoma ja HP:n markkinoima konsepti tarjoaa kuuntelijoille mahdollisuuden antaa palautetta ja osallistua ohjelmiin uudella tavalla.
Palvelu on DNA:n asiakkaiden käytettävissä ilman erillistä rekisteröitymistä tai tilausta.
Radio Cityn Visual Radio näyttää kulloinkin soivasta kappaleesta nimen ja kuvan lisäksi myös yksityiskohtaisempaa tietoa, esimerkiksi artisteista, albumeista ja keikoista. Samalla voi osallistua kyselyihin ja äänestyksiin, ostaa soittoääniä ja taustakuvia tai vaikka varata liput illan konserttiin näppäintä painamalla.
- Rokin lisäksi urheilusisällöllä on merkittävä rooli Radio Cityn Visual Radio -lähetyksissä, sanoo ohjelmapäällikkö Jussi Suvanto. Hän kertoo sarjataulukkojen, vetokohteiden ja kertoimien sekä perinteisten tulosryppäiden välittämisen kuuntelijoille olleen aiemmin haasteellista radiossa.
Visual Radio on DNA:n asiakkaiden käytettävissä Nokian Visual Radio -sovelluksen sisältävillä matkapuhelimilla. Palvelusta ei veloiteta kytkentä- tai kuukausimaksuja.
Selänne: Sellainen fiilis, että nyt saa riittää
Pilotti pelasti 152 henkeä - oma ura tuhoutui
Nelosen uutisankkuri Mikko Hirvonen kummissa kulisseissa
Teemu Selänne rikkoi 600 maalin rajan!
Toinen uhri oli täpärällä Sastamalassa
Obaman historiallinen terveydenhuoltouudistus läpi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:49 Britannian pääministeri hehkuttaa "supernopeaa laajakaistaa"
- 14:39 Mårten Mickos pääsi taas pääjohtajaksi
- 14:38 Apple patentoi paikkatietoa käyttävän yhteisöpalvelun
- 13:44 Kodin ongelmajätteiden keräyskierros alkaa taas
- 13:20 Pöhkö salasana on suuri riski
- 11:07 @-merkki pääsi modernin taiteen museon kokoelmiin
- 09:55 Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko
- 09:38 Google häivyttää käyttäjiä verkkoseurannalta
- 08:26 Urpilaisen ja Heinäluoman nettisivuille hyökättiin
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:55 Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 09:38 Google häivyttää käyttäjiä verkkoseurannalta
- 13:20 Pöhkö salasana on suuri riski
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 09:55 Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 09:38 Google häivyttää käyttäjiä verkkoseurannalta
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 08:26 Urpilaisen ja Heinäluoman nettisivuille hyökättiin
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Apple patentoi paikkatietoa käyttävän yhteisöpalvelun 14:38
- @-merkki pääsi modernin taiteen museon kokoelmiin 11:07
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- Venäläinen rickroll leviää maailmalla 12:38
- Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia 09:23
- Amiraali Kirk kokoaa tekijöitä scifi-hankkeisiin 12:12
- Spotifyn startti kompuroi Yhdysvalloissa 10:39
- Lisää
-
107 e
Toshiba Satellite A500-1GF (Core i3-330M, 6 Gt, 16", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
48 e
Lenovo Thinkpad SL410 (Core 2 Duo T5870, 2 Gt, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
45 e
HP Compaq 8730W (Core 2 Duo T9600, 17", 4 Gt, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone
-
35 e
-
34 e







