Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Seitsemän vuoden projekti näytetään TV 2:ssa

Star Wreck pääsee televisioon

30.12.2005 15:58 Ylen TV 2 esittää tammikuun lopulla harrastajavoimin tehdyn Star Wreck: In the Pirkinning -tieteisparodian. Elokuva sai YleX-radiokanavan "Tuorein populaariteko 2005" -kunniamaininan perjantaina.

YleX:n elokuvalle antama kunniamaininta liittyy radiokanavan Tuorein 2005 -kuuntelijaäänestykseen. Kunniamaininnasta päätti YleX:n palkintoraati.

Yle noteeraa elokuvan myös televisiossa. Yle kertoo tulevan tarjonnan ennakkotiedoissa esittävänsä tieteisparodian 28. tammikuuta TV 2 -kanavalla.

Seitsemän vuoden harrastelijaprojektina syntynyt Star Wreck on lokakuun alusta alkean ollut ilmaiseksi ladattavissa internetissä. Elokuva sai ensi-iltansa elokuussa.

Marraskuun lopulla nettijakelusta vastaava Magentasites Oy kertoi, että elokuva oli ladattu sen palvelimilta jo 2,95 miljoonaa kertaa. Star Wreckistä on saatavilla myös erikoisosuuksia sisältävä DVD.


Elokuvaa on levitetty - tekijöiden luvalla - myös Bittorrent-vertaisverkossa. Jakelijan arvion mukaan kokonaislatausmäärä netissä jo yli 3,5 miljoonaa kappaletta.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Wincapitasta satelee lisää rikosilmoituksia

10.02.2009 Pyramidihuijaus Wincapitasta tulee poliisille rikosilmoituksia kiihtyvään tahtiin, kertoo oululainen Kaleva.

.