Digitodayn uusi blogi raportoi Piilaaksosta
3.1.2006 07:07 Digitoday on käynnistänyt uuden verkkoblogin, jossa Kalifornian Berkelyn yliopistossa jatko-opintoja suorittava Herkko Hietanen seuraa maailman tapahtumia "Berkleyn perspektiivistä". Piilaakso on edelleen ict-maailmannapa, jossa alan tutkimus- ja yritysmaailma elävät tiiviissä symbioosissa - hyvässä ja pahassa.
Lakitieteen tutkinnon suorittanut Hietanen on toiminut Berkleyn yliopiston vierailevana tutkijana viime vuoden alusta lähtien. Hän valmistelee parhaillaan väitöskirjaa avoimesta lisensoinnista Lappeenrannan teknillisen yliopiston kauppatieteelliselle osastolle ohjaajanaan professori Jukka Kemppinen.
Lisäksi hän työskentelee tietotekniikan tutkimuslaitos HIITissä MC2-hankkeessa, joka tutkii pelaamista ja siihen liittyvää kuluttajakäyttäytymistä.
Hietanen on myös järjestöaktiivi ja toiminut useita vuosia muun muassa EFFI:n hallituksen jäsenenä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:07 @-merkki pääsi modernin taiteen museon kokoelmiin
- 09:55 Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko
- 09:38 Google häivyttää käyttäjiä verkkoseurannalta
- 08:26 Urpilaisen ja Heinäluoman nettisivuille hyökättiin
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:55 Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 09:55 Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- @-merkki pääsi modernin taiteen museon kokoelmiin 11:07
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- Venäläinen rickroll leviää maailmalla 12:38
- Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia 09:23
- Amiraali Kirk kokoaa tekijöitä scifi-hankkeisiin 12:12
- Spotifyn startti kompuroi Yhdysvalloissa 10:39
- Jaana Pelkonen juontaa peligaalaa 09:35
- Lisää
-
228 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
25 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
17 e
Fujitsu Esprimo P5730 (Celeron Dual Core E3200, 4 Gt, 250 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
15 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö









