Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Isoveli blogien kimpussa

Microsoft rähmällään Kiinan sensuurin edessä

5.1.2006 11:57 Amerikkalainen Microsoft on saanut osakseen jyrkkää arvostelua siitä, että ohjelmistoyhtiö osallistui kiinalaisen toimittajan blogin sensuroimiseen yhdessä Kiinan viranomaisten kanssa.

Toimittaja Zhao Jingin ylläpitämä blogi on jo kauan hiertänyt kiinalaisia viranomaisia, jotka tunnetusti valvovat internetin käyttöä maassa. Asiasta kertoo ZD Net Asia.

Microsoft myöntää osallisuutensa tapahtuneeseen, mutta korostaa noudattavansa aina paikallisia lakeja.

Redmondilaisyhtiön selitys ei kelpaa arvostelijoille, jotka muistuttavat itse nettisaitin sijaitsevan Yhdysvalloissa. Tällöin Microsoftinkin olisi pitänyt noudattaa Yhdysvaltain eikä suinkaan Kiinan lainsäädäntöä, Zhaon puolustajat sanovat.

Kyseessä ei sitä paitsi ole ensimmäinen kerta kun länsimainen it-yhtiö saa siipeensä taipumisestaan kiinalaisen nettisensuurin edessä.

Viime kesänä Microsoft sai hankalaa julkisuutta kun paljastui, että yhtiö piti kirjaa kielletyistä sanoista kiinalaisella MSN-portaalillaan.

Syyskuussa Yahoon sanottiin luovuttaneen kiinalaisille viranomaisille tietoja, jotka johtivat erään toisinajattelevan toimittajan pidätykseen.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Talouskriisi kasvattaa uraverkostoja

11.02.2009 Saksan suurimman bisnesammattilaisten uraverkoston Xingin kasvu kiihtyy talouskriisin myötä. Maailmanlaajuisesti sitä suurempi Linkedin halajaa parantaa vaatimattomia asemiaan Saksassa ja on käynnistänyt oman saksankielisen saittinsa.

.