Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Projektipäällikkö vaihtuu

Oulun peliprojekti poikimassa yrityksiä

6.1.2006 09:16 Oululaisessa pelialan Elvi-projektissa tapahtuu vinhasti: viime vuoden aikana jatkokehiteltäviksi ideoista on päätynyt yhdeksän ja kolmen ryhmän kanssa on vakavasti mietitty yrityksen perustamista, jotta ideoita voitaisiin kehittää valmiiksi.

Ideoista kuusi ideaa on tullut yksityishenkilöiltä ja loput jo toimivilta yrityksiltä. Vauhdittaakseen alueellista pelikehitystoimintaa Elvi alkaa tänä vuonna jakaa hankkeessa mukana oleville peliprojekteille tuotekehitysrahaa. Projektia toteutetaan Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksella.

- Tavoitteenamme on saada Oulun alueelle peliyrityksiä, joten jaamme tuotekehitysrahaa vain täällä toimiville yrityksille. Tuemme hyvienpeli-ideoiden päätymistä kaupallisiksi tuotteiksi asti. Tarjoamme avun alusta loppuun eli ideasta lähes valmiiseen tuotteeseen, kertoo professori Tony Manninen Elvin tiedotteessa.

- Yritys voi saada pitkälle suunniteltuun ideaansa asiantuntija-apumme lisäksi kehitysrahaa, joka mahdollistaa esimerkiksi demon tekemisen, ja sen esittelemisen suurille julkaisijoille. Paljon tätä enempää ei alkavaa peliyrittäjää voi enää tukea, joten ihme on, jos ala ei lähde täälläkin kasvuun, sanoo Manninen.

Puheterapiaa ja pohjoismaista mytologiaa

Vuorovaikutteisille viihdesovelluksille ja pelien konsepti-ideoille on projektissa jatkuva haku menossa. Nyt jatkokehittelyssä olevat ideat ovat hyvin erilaisia.

Joukossa on esimerkiksi lapsille suunnattu puheterapiapeli, pohjoismaiseen mytologiaan pohjautuva käsikonsoleilla pelattava roolipeli ja antropologinen peli, joka mahdollistaa eri kulttuureihin tutustumisen.

Uusi projektipäällikkö

Elvin uudeksi projektipäälliköksi on nimitetty Suvi Latva. Hän on aloittanut työnsä vuoden alussa ja pitää tulevaa kaksivuotista työjaksoa haastavana, mutta äärimmäisen mielenkiintoisena. Tavoitteet ovat hänen mukaansa selvät ja projekti etenee suunnitelmien mukaan.

Latva on valmistunut taiteen maisteriksi media- ja suunnitteluteknologiasta vuonna 2003 ja siirtyy Ouluun suoraan Lapin yliopistosta, jossa on työskennellyt suunnittelijana älykkäitä oppimisympäristöjä tutkivassa Let's Play -projektissa.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Microsoftilla koossa 10 000 patenttia

11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.

.