Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
100 000 euron sakon uhalla

Korkein oikeus tuomitsi DNA:n mainonnan

17.1.2006 10:42 Korkein oikeus asetti maanantaisella päätöksellään rajat matkapuhelinoperaattori DNA:n puheaikamarkkinoinnille. Oikeus muun muassa kielsi DNA:ta 100 000 euron sakon uhalla tarjoamasta ilmaista puheaikaa siten, ettei asiakas saakaan kaikkea puheaikaa heti laskun kertyessä.

Taloussanomien mukaan DNA:n mainoksissa luvattiin enimmillään kahdellasadalla eurolla ilmaista puheaikaa, rajoituksin: kuluttajan olisi pitänyt asettua DNA:n leiriin jopa kahdeksi vuodeksi hyödyntääkseen edun kokonaisuudessaan.

Yhtiö piti lisäksi itsellään oikeuden muuttaa hinnoitteluaan.

DNA: Ei mitään vikaa

DNA katsoi, ettei sen toiminnassa ollut mitään vikaa. Kantajana asiassa oli kuluttaja-asiamies. Mainontaa puitiin aiemmin markkinaoikeudessa, josta myönnettiin valituslupa kummallekin osapuolelle.

Korkeimman oikeuden päätös noudattaa pääosin markkinaoikeuden näkemystä.

Tapauksen taustalla olivat DNA:n mainokset televisiossa ja lehdissä. Esimerkiksi joulukuussa 2002 esitetyn televisiomainoksen lopussa ollut kirjoitettu tekstiosuus oli kuulunut oikeuden mukaan seuraavasti:

"Vaihda dna Perusliittymään. Saat puhetta ja tekstiä (12 x 10 ?) ja jopa vuoden ilman kk-maksuja (41 ?)." Tämän jälkeen ruudulle oli ilmestynyt punaisen ympyrän sisällä teksti "161 ?". Kuvaruudun alalaidassa oli lisäksi esitetty hyvin pienellä kirjasinkoolla liittymän hintatiedot sekä yksityiskohtaiset tiedot tarjouksen ehdoista, oikeus kertaa päätöksessään.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0










Korkein oikeus asetti maanantaisella päätöksellään rajat matkapuhelinoperaattori DNA:n puheaikamarkkinoinnille. Oikeus muun muassa kielsi DNA:ta 100 000 euron sakon uhalla tarjoamasta ilmaista puheaikaa siten, ettei asiakas saakaan kaikkea puheaikaa heti laskun kertyessä.
Digitoday
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta

28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.


Kolme vuotta sitten

WSJ: Time Warner irrottaa AOL:n

28.05.2009 Mediayhtiö Time Warnerin on määrä irrottaa omilleen riippakivenä ollut internet-yksikkö AOL.

.