Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Koukkuun jääneiden karua kertomaa:

Karhunvatukka kuin huumetta käyttäjilleen

25.1.2006 12:37 RIM:n Blackberryyn hurahtaneet seuraavat huolestuneina kanadalaisyhtiön ja amerikkalaisen NTP:n patenttivääntöä USA:n korkeimmassa oikeudessa asti. Jotkut myöntävät addiktionsa Blackberryyn ja kehottavat RIM:iä maksamaan vaikka miljardin, kunhan laitteet vain pelittävät.

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden alkuviikolla antama päätös voi estää Blackberryn myynnin maassa. Reutersin mukaan tämä mahdollisuus saa kylmät väreet kulkemaan pitkin Blackberryn ahkerimpien käyttäjien selkäpiitä.

Edessä voi olla Blackberrytön tulevaisuus, ja hyvinkin pian.

Erät uskovat, että RIM kehittää korvaavaa teknologiaa, jonka avulla se kykenee kiertämään NTP Inc:n patentit ja pitämään sähköpostipalvelunsa ja laitemyyntinsä käynnissä kanadalaisille elintärkeillä Yhdysvaltain markkinoilla.

Käyttäjien ongelmana on muun muassa se, että Blackberry toimii liiankin hyvin. Korvaavien laitteiden, kuten Palmin Treon käyttö ei vain jotenkin tunnu yhtä hyvältä, moni sanoo.

- Olen koukussa. RIM:n pitäisi maksaa NTP:lle vaikka miljardi dollaria. Pääasia että laitteet toimivat ja että tämä naurettava juttu saadaan pois päiväjärjestyksestä, eräs Blackberryä työkseen käyttävä vakuutusyhtiön johtaja sanoo Manhattanilla.

Blackberry kuin Crackberry

RIM on toimittanut Blackberry -sähköpostilaitteitaan noin 3,65 miljoonalle käyttäjälle. Monet pitävät itsekin laitetta niin suurta riippuvuutta aiheuttavana, että Blackberryä on alettu kutsua ?Crackberryksi.?

- Se vetää minut mukanaan. Minun ei pitäisi vilkaistakaan laitetta viikonloppuisin, mutta silti räplään sitä koko ajan. Ymmärrettävästi vaimo motkottaa asiasta, eräs newyorkilainen pörssivälittäjä sanoo.

Kuten muissakin, lähinnä kemiallisissa riippuvuuksissa, myös Blackberryn hillitön käyttö aiheuttaa usein kieltoreaktion. Moni koukkuun jäänyt väittää kykenevänsä aivan hyvin tulemaan toimeen ilman laitetta.

Todellisuus voi olla toisenlainen. Symantec Corp tutki äskettäin 1 700 sähköpostia käyttävää henkilöä Euroopassa ja Lähi-idässä. Näistä kolme neljäsosaa piti käyttäytymistään epänormaalina. Viidesosa tutkituista luokiteltiin riippuvaisiksi. Heidän piti säännöllisesti tarkistaa sähköpostinsa ja he joutuivat melkein paniikkiin, jos posteja ei löytynyt.

Peukalovammaisia kielipuolia

Eräät ahkerat Blackberryn käyttäjät ovat jopa onnistuneet hankkimaan laitteen räpläämisestä niin kutsutun Blackberry -peukalon, USA:n käsiterapeuttien yhdistys varoittaa.

Eräskin yritysjohtaja, joka ei halua tässä yhteydessä nimeään julkisuuteen, myöntää peukalonsa jumittuvan tavalla, johon verrattuna hiirikäden oireet jännetuppitulehduksineen ovat pikku juttuja.

Sitä Reuters ei kerro, sijaitseeko Blackberry -peukalo keskellä käyttäjän kämmentä, mikä vaikeuttaa muiden kädentaitoja vaativien askareiden hoitoa.

Langattomat sähköpostit ovat huolestuttaneet myös oikeakielisyyden varjelijoita. Heidän mielestään varsinkin nuorison pikaviesteissä täydelliset lauserakenteet, välimerkit ja isot kirjaimet on heitetty romukoppaan.

Julkkiksia ja hevijuusereita

Amerikassakin monet julkkikset luonnollisesti patsastelevat RIM:n kämmenkone kourassaan ja jättävät esimerkiksi kännyköiden kanssa opetellut etikettisäännöt omaan arvoonsa.

Eräskin Vogue -lehden seurapiiritoimittaja valitti alkuviikolla, että hänen kaverinsa, joukossa supermalli Naomi Campbell ja laulaja Mariah Carey, ovat jääneet pahasti Blackberryn kanssa koukkuun.

Blackberryn patenttitaistelu sai alkunsa vuonna 2002, jolloin NTP haastoi onnistuneesti RIM:n (Research in Motion) oikeuteen.

Jotkut Reutersin haastattelemat ?hevijuuserit? myöntävät, että voi olla hyväkin asia, jos oikeus panee sulun Blackberryn käytölle yrityksissä ja kuluttajille.

- Voisin palata entiseen elämääni ja alkaa vaikka keskustella ihmisten kanssa älykkäästi tai lukea kirjoja, eräs sähköpostin suurkuluttaja pohtii.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta

28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.


Kolme vuotta sitten

Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa

28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.

.