Canal Digital etsii prepaid-asiakkaita
26.1.2006 13:22 Satelliitti- ja digikanava Canal Digital tuo Suomeen prepaid-katselukortin. Rautakirjan kioskeissa myytävä kortti avaa asiakkaan digisovittimesta neljä Canal+ -kanavaa kahden viikon ajaksi. Toimitusjohtaja Jyri Timosen mukaan kodintekniikkaketjut ovat edelleen merkittävä kanavapakettien jälleenmyyjä, mutta jatkossa ne eivät riitä Canal Digitalille.
– Emme olisi yltäneet nykyisiin kasvulukuihin pelkästään kodintekniikkaketjujen kautta. Meidän täytyy mennä sinne, missä kuluttajat ovat, Timonen perustelee uusia jälleenmyyntikumppaneita.
Canal Digitalin asiakasmäärä Suomessa lähes kaksinkertaistui viime vuonna. Samalla myynti kasvoi noin 130 prosenttia.
Yhtiöllä on asiakkaita Suomessa nyt noin 200 000.
Norjalaisen Telenorin omistama tytäryhtiö keskittyy Suomeen, koska muissa Pohjoismaissa ei ole luvassa vastaavia kasvumahdollisuuksia.
Harava- ja satelliittiverkossa
Suomessa Canal Digital toimii harava-antenni- ja satelliittiverkossa. Muissa maissa yhtiö toimii myös kaapeliverkossa.
– Voimme kasvattaa nykyistä asiakasmäärää kolmen vuoden aikavälillä jopa puoleen miljoonaan, Timonen arvioi.
Hän ei suostu arvioimaan, toimiiko Canal Digital jatkossa kaapelipuolella myös Suomessa. Houkutusta siihen on.
– Kaapelipuolella olisi paljon myytävää, mutta se edellyttää järjestelyjä.
Hdtv tuloillaan
Tänä vuonna yhtiö lisää teräväpiirto- eli hdtv-tarjontaa. Syksyllä yhtiö tuo markkinoille oman hdtv-vastaanottimen.
Timosen mukaan yhtiö suunnittelee myös internet- ja mobiili-televisiotarjontaa.
– Mobiili-tv kiinnostaa Telenoria myös muusta näkökulmasta kuin maksu-tv:nä, koska Telenor on myös teleoperaattori.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta
28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.
Kolme vuotta sitten
Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa
28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi