Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kehitys lupaavaa

Gates: Piratismin nujertaminen kestää Aasiassa 10 vuotta

27.1.2006 17:14 - Piratismin voittaminen Kiinassa ja Intiassa kestää kymmenen vuotta, Microsoftin perustaja Bill Gates arvioi. Vasta kymmenen vuoden päästä maanosan piratismi alenee tasolle, jossa Eurooppa ja Yhdysvallat ovat tällä hetkellä.

- Aasia pysyy kuitenkin suurena ja lupaavana markkina-alueena niin kauan, kun piratismin taso alenee vuosittain, Gates sanoi World Economic Forumissa Reutersin mukaan.

Gatesin mukaan Microsoftin ohjelmakauppa kasvaa jatkuvasti Kiinassa ja Intiassa. Hän luottaa siihen, että molemmat maat alkavat tulevaisuudessa noudattamaan sovittuja lisenssisääntöjä, kuten esimerkiksi Taiwan ja Etelä-Korea ovat jo tehneet.

Piratismi oli aikaisemmin korkealla tasolla Taiwanissa ja Etelä-Koreassa, mutta maiden vaurastuminen ja oman ohjelmistoteollisuuden nousu sai maat heräämään piratismin vastaiseen taisteluun.

Gates odottaa vastaavaa kehitystä myös Intiassa ja Kiinassa. Kun maat kehittyvät halpatuotannon keskuksista omien edistyksellisten teknisten laitteiden valmistajiksi, ne alkavat paremmin kunnioittaa tekijänoikeuksia. - Kehitys voisi olla nopeampaa, Gates huomautti.

Gatesin mukaan on väistämätöntä, että korkea teknologia siirtyy asteittain Kiinan ja Intiaan. Esimerkiksi Intiassa valmistuu vuosittain 325 000 insinööriä, kun Yhdysvalloissa määrä on vain 75 000.

Kehityksestä huolimatta Microsoft aikoo pitää pääosan tutkimus- ja kehitystoiminnastaan Yhdysvalloissa.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.