Nettikeräys käynnissä RIAA:ta vastaan nousseelle äidille
28.1.2006 08:01 Verkossa on käynnissä keräys musiikkiteollisuuden syyttämän Patricia Santangelon kulujen kattamiseksi. Amerikkalainen Santangelo sanoo, ettei itse ole ladannut tekijänoikeuden alaista materiaalia verkosta eikä suostu sovitteluun.
- En edes tiennyt, mikä Kazaa on, ennenkuin sain haasteen, Santangelo sanoi p2pNewsille.
Hän puolustautuu syytteitä vastaan sanomalla, että hänen lapsensa ovat saattaneet ladata musiikkia laittomasti verkosta. Santangelon mukaan vastuu on vertaisverkkojen, jotka sallivat lasten ladata musiikkia.
Tapaus on herättänyt huomiota. Monet verkkosivut arvostavat ihmistä, joka on ensimmäisenä 14 000 syytetystä uskaltautunut nousta vastustamaan RIAA:ta.
Santangelo on viiden lapsen äiti. Hän joutui erottamaan puolustusasianajajansa, sillä hänen varansa alkavat loppua. Santangelo puolusti ensin itse itseään, mutta totesi nopeasti, että RIAA:n loputtomat vaatimukset erilaisista dokumenteista vaativat lakimiesten apua.
RIAA on nostanut syytteitä ainakin 14 000 ihmistä vastaan tekijänoikeudellisen materiaalin lataamisesta. Heistä noin neljä tuhatta on sopinut asian musiikkiteollisuuden etujärjestön kanssa.
Sopimiskustannukset ovat olleet yleensä muutamia tuhansia dollareita, paljon vähemmän kuin Santangelon jo käyttämä 24 000 dollaria.
RIAA vaati Santangelolta ensin 7500 dollaria, mutta alensi vaateen myöhemmin puoleen alkuperäisestä.
Santangelon tapaus on herättänyt myötätuntoa verkossa. Monien mielestä tietokoneen käyttäjillä on oikeus käyttää vertaisverkkoja.
Jon Newton, joka pitää yllä musiikkiteollisuutta kritisoivaa verkkosivua, kerää sivullaan varoja asianajajan palkkaamiseksi Santangelolle.
- Lahjoitukset ovat tulleet tavallisilta lapsilta, opiskelijoilta, äideiltä, kirjailijoilta, bussikuskeilta, taiteilijoilta, Newton sanoi AP:lle.
Perjantai-iltana 465 ihmistä oli lahjoittanut rahaa Santangelon puolustukseen. Rahaa oli kertynyt verkkosivun mukaan hieman yli 6400 dollaria. Summa on auttanut palkkaamaan uuden asianajajan Jordan Glassin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Joko pilven käyttöliittymä on valmis?
11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi












