Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sotilaiden epäillään esiintyneen homosivuilla

Yhdysvaltain armeija tutkii verkkopornoskandaalia

30.1.2006 07:16 Yhdysvaltain armeija tutkii, onko 82. laskuvarjodivisioonan sotilaita esiintynyt homopornoa esittävissä kuvissa internetissä. Seitsemän sotilaan epäillään toimineen malleina.

Divisioonan tiedottaja majuri Amy Hannah ei kertonut AP:lle, mistä yksiköstä epäillyt sotilaat ovat tai kuinka monta heitä on. Lähteiden mukaan kysymys on seitsemästä sotilaasta.

Epäillyille on myönnetty puolustusasianajajat, mutta armeijan edustajat eivät kertoneet, onko syytteitä nostettu.

Kuvia esiintyi sotilasaiheisella homosivulla, jota toimitetaan yksikön sijoituspaikan Fort Braggin läheisyydessä. Sivuilla ei ole suoraa viittausta sotilasyksikköön.

Armeijan tiedotusosaston mukaan homoseksuaalista käytöstä harjoittavat sotilaat voidaan poistaa yksiköistään. 82. divisioonan sotilaiden poistamisesta ei ole tietoa.

Yhdysvaltain armeija suhtautuu homoseksuaalisuuteen salauspolitiikalla. Sen mukaan homoseksuaalinen suuntautuminen ei ole este palvelukselle, mutta vastaavat teot ovat. Armeija määrittelee ne siten, että suvaitsemattomia ovat tekojen lisäksi sanallinen ja eleetön viestintä.

82. laskuvarjodivisioona on eräs Yhdysvaltain armeijan parhaita joukko-osastoja. Sen 15 000 sotilasta ovat 18 tunnin lähtövalmiudessa mihin tahansa kolkkaan maailmassa.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus

28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu

28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.

.