Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
In2Movies avautuu maaliskuussa

Warner valjastaa vertaisverkon leffamyyntiin

Uusi palvelu myy mm. Batman Begins -elokuvaa.

31.1.2006 11:45 Mediajätti Warner Bros. alkaa myydä Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä elokuvia ja tv-ohjelmia vertaisverkon kautta. Tulevan In2Movies-palvelun maksava asiakas pääsee lataamaan Warnerin tuotantoa, kuten Batman Begins -elokuvan ja O.C.-televisiosarjaa, keskuspalvelimilta ja muiden käyttäjien tietokoneilta.

Elokuvia tulee palveluun samana päivänä kuin niistä julkaistaan saksankieliset dvd:t. In2Movies aikoo tarjota myös paikallisia ohjelmia ja kolmansien osapuolten tuottamaa ohjelmaa.

Palvelun ensimmäisellä versiolla voi ladata materiaalia tietokoneelle. Myöhemmin tulee mukaan mahdollisuus tallentaa kannettaviin laitteisiin. Palvelussa käytetään kopionsuojausta.

Viihdealan yritykset ovat lakiteitse kaataneet monia vertaisverkkopalveluita, koska niiden käyttäjät ovat jakaneet ilmaiseksi toisilleen tekijänoikeuksien alaista materiaalia. Warner Brosin kotiviihdeyksikön puheenjohtaja Kevin Tsujihara kuitenkin uskoo, että verkkopiratismin parhaisiin nujertamiskeinoihin kuuluu helppokäyttöisten vaihtoehtojen tarjoaminen.

Saksankielisille markkinoille astuminen onkin Warner Brosin vertaisverkkopalvelulle vasta ensimmäinen askel. Tsujihara kertoi uutistoimisto Reutersille, että lähikuukausina yhtiö pyrkii muovaamaan tekniikasta paremmin eri markkinoita palvelevan.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus

28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu

28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.

.