Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Digita vauhdittaa siirtymistä DigiTV-kampanjallaan

Kiinteistöjen digi-tv-päätöksillä alkaa olla hoppu

1.2.2006 08:23 Taloyhtiöiden on tehtävä tämän kevään yhtiökokouksissa digi-tv-päätökset, jotta kiinteistöjen yhteisantennijärjestelmät ehditään tarvittaessa kunnostaa digikelpoisiksi määräaikaan mennessä, muistuttaa Digita Oy tiedotteessaan. Analogiset televisiolähetykset loppuvat ensi vuoden elokuussa.

Radio- ja televisiopalveluita jakeleva Digita vauhdittaa kotitalouksien siirtymistä digitaalisten televisiolähetysten vastaanottoon DigiTV-kampanjallaan.

- Monille on vielä epäselvää, millaisia vaihtoehtoja digitaalisten televisiolähetysten katsomiseen on olemassa. Haluamme omalta osaltamme lisätä suomalaisten tietoutta digi-tv:stä. Esimerkiksi Digitv.fi-verkkosivuilta löytyy paljon digi-tv-yleistietoa, ohjeita sekä oppaita niin kotitalouksille kuin isännöitsijöille ja taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajillekin, kertoo johtaja Jaakko Harno Digitasta.

DigiTV-kampanja on suunnattu kaikille television katsojilleja erityisesti taloyhtiöiden päättäjille. Kampanja keskittyy televisiolähetysten antennivastaanottoon. Keskeisimmät tietolähteet kotitalouksille ovat Digitv.fi-sivut sekä DigiTV Info -palvelunumero 0306 344 488, josta saa vastauksen digi-tv:tä koskeviin kysymyksiin paikallisverkkomaksun hinnalla.

Isännöitsijöille ja taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajille eri puolilla maata on lähetetty tietoa digi-tv:stä. Lisätietoa on heille tarjolla numerossa 0203 124 124 ja sähköpostitse osoitteessa palvelu@digitv.fi. Digitv.fi-verkkopalvelusta löytyy valmista digi-tv-aineistoa yhtiökokouksiin.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.