Poliisi tutkii EFFI:n tilinumeroa nettisivuilla
3.2.2006 08:58 Helsingin poliisilla on käynnissä esitutkinta Electronic Frontier Finland ry:n eli EFFI:n mahdollisesta rahankeräysrikoksesta. Poliisille on tehty nimetön tutkintapyyntö kansalaisjärjestön verkkosivuilla olleen tilinumeron perusteella.
Järjestö lähetti lehdistötiedotteen asiasta torstai-iltana. Tiedotteessaan järjestö korostaa, ettei poliisitutkinta kohdistu varojen käyttöön.
Viime kesänä jätetyssä tutkintapyynnössä poliisille kerrottiin, että järjestön nettisivuilta löytyy tilinumero ja maininta yhdistyssäännöistä, joiden mukaan järjestö voi ottaa vastaan lahjoituksia.
Asiaa tutkitaan mahdollisena rahankeräysrikoksena. Poliisi on ollut yhteydessä myös järjestön jäseniin ja kannatustuotteiden ostajiin.
- Juttu olisi tarkoitus saada syyttäjälle ensi kuun puoliväliin mennessä, sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Seppo Paldanius Helsingin poliisista.
Yhdistykset saavat lain mukaan ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa tueksi, mutta sisäministeriön ase- ja arpajaishallintoyksikön tulkinnan mukaan tilinumeron ilmoittaminen verkkosivuilla voi jo itsessään olla luvatonta rahankeräystä. Tämä käy ilmi ministeriön antamasta lausunnosta eduskunnan hallintovaliokunnalle.
EFFI: tuntuu kiusanteolta
EFFI puolustautuu kertomalla, että lukuisat yhdistykset ilmoittavat Suomessa tälläkin hetkellä kotisivuillaan ilman rahankeräyslupaa, miten yhdistykselle voi tehdä lahjoituksia. Järjestön tietojen mukaan esitutkinta on käynnistetty vain EFFI:stä.
- Kiusanteoltahan tämä tuntuu, mutta ei ole syytä olettaa, että tämä liittyisi mitenkään siihen, että meillä on ollut useasti napit vastakkain sisäministeriön kanssa, toteaa EFFIn varapuheenjohtaja Vili Lehdonvirta.
Järjestön mielestä sisäministeriön tulkinta on virheellinen ja vaikeuttaa yhdistysten toimintaa verkossa.
- Rahankeräys on aktiivista yleisöön vetoamista, kuten lahjoitusten anelemista puhelimitse tai sähköpostitse. Laillista lahjoitusmahdollisuutta koskevan passiivisen ilmoituksen asettaminen yhdistyksen omalle kotisivulle ei mahdu tähän määritelmään, puheenjohtaja Tapani Tarvainen sanoo.
"Joitain satoja euroja"
Tarvainen lähetti torstaina myös jäsentiedotteen, jossa hän kertoi tutkinnan taustasta. Tiedotteen mukaan yhdistyksen toiminta on rahoitettu lähinnä jäsenmaksutuotoilla ja kannatustuotemyynnillä.
- Erillisiä lahjoituksia yhdistys on toimintansa aikana saanut joitakin satoja euroja vuodessa, Tarvainen kertoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti
11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













