Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
17 miljoonaa 16400-hakua

Fonecta osti Zedin informaatiopalvelut Suomessa

6.2.2006 13:25 Fonecta ja Zed ovat tehneet liiketoimintakaupan, jonka myötä kaikki Zedin numerossa 16400 toimivat tekstiviestipalvelut siirtyvät Fonectalle. Näitä palveluita ovat muun muassa ajoneuvorekisteritiedot ja joukkoliikenteen aikataulutiedot pääkaupunkiseudulla.

Asiakkailta kauppa ei edellytä toimenpiteitä. Palveluita voi käyttää lähettämällä ko. palvelun hakusanan tekstiviestinä numeroon 16400.

- Zedin numero 16400 on ollut jo pitkään Finder-palvelumme tärkein jakelukanava matkapuhelinasiakkaille. Viime vuonna 1,5 miljoonaa suomalaista käytti Finder-palvelua, ja siihen tehtiin yli 17 miljoonaa hakua. Se on suosituimpia matkapuhelin-asiakkaille tarjottavia lisäarvopalveluita Suomessa, sanoo toimitusjohtaja Heikki Jämsänen Fonecta Oy:stä

- Kaupan myötä pystymme itsenäisemmin kehittämään ja laajentamaan esimerkiksi mobiilimarkkinoinnin palvelutarjontaamme ja asiakkaidemme tiedonsaantimahdollisuuksia eri palveluidemme kautta.

Zediltä Fonectalle siirtyviä palveluita ovat esimerkiksi ajoneuvorekisteritiedot, uutispalvelut, Veikkauksen pelien tulospalvelut ja paikkakuntakohtaiset sääennusteet.

Entinen Sonera Zed siirtyi elokuussa 2004 espanjalaisen Wisdom Entertainmentin omistukseen, ja sen pääkonttori muutti Madridiin.

Zed yhdistettiin Wisdom-yhtiön tytäryhtiöön LaNetroon, joka toimii samalla mobiilisisältöpalvelualalla kuin Zed.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0










Fonecta ja Zed ovat tehneet liiketoimintakaupan, jonka myötä kaikki Zedin numerossa 16400 toimivat tekstiviestipalvelut siirtyvät Fonectalle. Näitä palveluita ovat muun muassa ajoneuvorekisteritiedot ja joukkoliikenteen aikataulutiedot pääkaupunkiseudulla.
Taloussanomat
Huono 0
Mistähän ihmeestä löytyy zed-textari hakupulvelunumeroiden alkuosat, eli siis mitä hakuja ylipäätänsä on olemassa ja mitä ne maksaa. AUTOn ja AUTOFAKTAn tiedän, mutta mitä ne muut ovat?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus

28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu

28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.

.