Tietoyhteiskuntapuolue varttui yhdistykseksi
Puolueen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Wallendahl.
6.2.2006 13:04 Ruotsalaisten piraattipuolueen innoittamaa"Tietoyhteiskuntapuoluetta" oli viikonloppuna Helsingissä perustamassa 30 innokasta politiikan tulokasta.
Tietoyhteiskuntapuolue-nimisen yhdistyksen perustamiskokous järjestettiin lauantaina.
Yhdistys haluaa selvän tehdä pesäeron ruotsalaiseen piraattipuolueeseen. Perustajat myöntävät silti saaneensa lisäpontta naapurimaasta.
- Nyt Suomessa perustetun Tietoyhteiskuntapuolueen tarkoitus ei ole kuitenkaan sama kuin Ruotsin uudella puolueella, vaan Tietoyhteiskuntapuolueen kivijalan muodostavat neljä perusperiaatetta, jotka ovat koulutus, avoimuus, tietoyhteiskunta ja sen edistäminen sekä sananvapaus ja yksilön oikeudet, uusi yhdistys kertoo tiedotteessaan.
Tietoyhteiskuntapuolueen puheenjohtajaksi valitun Pekka Wallendahlin mukaan Suomen nykyisen päättäjäsukupolven keskuudessa ei vallitse riittävä ymmärrys nykyaikaisesta teknologiasta ja sen vaatimasta lainsäädännöstä.
- Paras esimerkki tästä on viime syksynä alkanut tekijäinoikeuskohu, joka herätti monet meistä ajattelemaan ja tässä on nyt tulos. Tämä on meidän yhteinen tahdonilmauksemme vaikuttaa politiikkaan, sanoo Wallendahl.
Yhdistyksen tavoitteena on päästä mahdollisimman nopeasti yhdistysrekisteriin ja aloittaa välittömästi kannattajakorttien kerääminen. Puoluerekisteriin pääsee 5 000 kannattajakortilla.
Yhdistyksen ensimmäiseen hallitukseen valittiin Henri Aalto, Heikki Härkönen, Tommi Korhonen, Visa Parviainen, Petri Rahikkala, Vesa Roto, Vili Sikiö ja Olli Urpela.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NovaCallin lakonuhka väistyi
09.02.2007 Call center -yritys NovaCallin 300:aa toimihenkilöä koskenut lakonuhka on väistynyt, ilmoitetaan työnatekijöitä edustavasta Toimihenkilöunionista.
Kolme vuotta sitten
Mozilla tukee EU-komission Explorer-valitusta
09.02.2009 Firefox-selainprojektia tukeva Mozilla-säätiö yhtyy EU-komission ja selainyhtiö Operan huoliin ohjelmistoyhtiö Microsoftin toiminnasta.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Pepsi antaa potkut 8 700:lle 17:34
- Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800 17:20
- » Taloussanomat.fi











