Kai Mäkelä patistaa Almaa ja Talentumia yhteistyöhön
7.2.2006 10:50 Alma- ja Talentum-omistustaan reippaasti kasvattanut suursijoittaja Kai Mäkelä pitää tilattavaa lehteä turvallisena sijoituskohteena. Jos lehtitaloja hoidetaan siinä missä muitakin kasvavia liikeyrityksiä, luvassa on arvon nousua omistajalle.
Perinteinen lehti on sinnikkäästi säilyttänyt asemansa, vaikka välillä on peloteltu ilmaisjakelulehtien ja sähköisten medioiden vievän siltä markkinat.
– Jos Alman viiden prosentin osuudella pystyy vaikuttamaan niin, että yhtiön omistus paranee, siitä hyötyvät kaikki osakkeenomistajat, Mäkelä sanoo.
Talentum on Mäkelän silmissä tehnyt oikeita liikkeitä. Yhtiö myi Sataman, joka ei kuulu media-alaan. Se osti Ruotsista E&T-lehtitalon.
Toimintoja tehostettava
Alman ja Talentumin toiminnoissa Mäkelä näkee mahdollisuuksia toistensa tukemiseen ja sitä kautta toimintojen tehostamiseen. Molemmat lehtitalot julkaisevat talousalan lehtiä. Talentumilla on Talouselämänsä ja Alma Medialla Kauppalehti, joka omistaa vajaan kolmanneksen Talentumista.
– Voitaisiin ajatella, että kun molemmat seuraavat samoja alueita, toimituksellista työtä voitaisiin yhdistää.
Samaan tapaan toimintojaan ovat yhdistäneet Mäkelän sijoittajan historiassa tutut maakuntalehdet. Väli-Suomen lehdillä on esimerkiksi yhteinen viikonlopputoimitus.
Toimitustyön lisäksi lehtiyhtiöt ovat saaneet säästöjä aikaan painotalojen yhdistämisestä.
Oppia Ruotsiin
Ulkomaan toiminnoissa Mäkelä näkee tehostettavaa. E&T-lehtitalo julkaisee Talouselämä-lehteä muistuttavaa Affärsvärldeniä.
– Ruotsalainen lehti on tehnyt tappiota, kun taas Talouselämä on täällä osannut hoitaa asiansa. Miksi ei voitaisi ajatella, että suomalainen lehtimalli viedään Ruotsiin?
Mäkelä näkee, että Talentumin olisi pidettävä kiirettä niin, että Ruotsin ostos menee hyvin.
Kauppoja tiedossa
Miten Talentumin ja Alma Median suhteet käytännössä hoituvat, siinä Mäkelä pitää eri vaihtoehdot avoinna.
Mahdollisuuksina ainakin on, että Talentum sulautuu osaksi Almaa tai että Kauppalehti myy Talentumin osakkeet osana suurempia kauppoja.
– Vireillä on myös globaaleja hankkeita. Talentumilla on mahdollisuuksia ja merkittävä osa Kauppalehden kautta.
Rahoitustarkastuksen tuore päätös Alma Novan kauppojen kirjaamisesta ei Mäkelän mielestä suuremmin vaikuta osakkeenomistajaan.
– Päätös ei muuta yhtiön varallisuutta eikä yhtiötä miksikään. Se oli pelkkä tasetekninen kysymys.
Kotimaa ei kasva
Kotimaassa Mäkelä ei näe lehdillä suuria kasvumahdollisuuksia. Mediamarkkinat ovat tarkkaan jaetut. Kasvua tuovat ulkomaiset markkinat ja myös sähköiset mediat.
– Nykyaikana ei tarvita omia toimilupia eikä kanavia, vaan televisiosta voi vuokrata aikoja. Mediatalo voisi lähettää vaikka talousalan radiolähetyksiä.
Mäkelä ei pidä mahdottomana ajatuksena sitäkään, että ulkomainen taho olisi kiinnostunut suomalaisista lehtitaloista. Hyvin johdettu suomalainen lehti on kannattava sijoituskohde.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus
28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu
28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi