Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suuret sakot uhkaavat jälleen

Komissio ei myöntänyt Microsoftille jatkoaikaa

9.2.2006 10:04 Euroopan komissio kieltäytyi myöntämästä Microsoftille lisäaikaa monopolisäännösten vaatimusten täyttamiseksi. Microsoftia uhkaa kahden miljoonan euron päiväsakko.

Samalla riippumaton komission välitysviranomainen eväsi Microsoftin pyynnön saada haltuunsa teknisisä asiakirjoja, jotka ohjelmistojätti olisi halunnut puolustustaan varten.

- Olemme määränneet helmikuun 15. päivän takarajaksi. Kahdeksan viikkoa pitäisi olla riittävä aika vastata melko lyhyeen syytekirjelmään, komission puhemies Jonathan Todd sanoi Reutersille.

Toddin mukaan välitysviranomainen antoi luvan Microsoftille nähdä eräitä asiakirjoja, joiden kirjoittajat olivat myöntyneet asiaan.

Microsoft kiinnitti huomionsa siihen, ettei yhtiölle annettu lupaa nähdä komission, valvontaviranomaisten ja teknisten asiantuntijoiden välistä kirjeenvaihtoa. - Komission kanta on vastoin lain kirjainta ja henkeä, Microsoftin lakimies kirjoitti välitysviranomaiselle.

Todd kertoi Microsoftin oikeuksien olevan turvatut. Välitysviranomaisen mukaan Microsoftin oikeus puolustautua on oikeudenmukainen.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

.