Sata vuotta valokopioinnin keksijän syntymästä
Chester Carlson Lähde: Wikipedia
9.2.2006 12:45 Eilen tuli sata vuotta Chester Carlsonin, valokopionnin keksijän syntymästä. Nykyään Carlsonin keksinnön avulla kopioidaan neljä biljoonaa sivua vuosittain.
Työskennellessään patenttitoimistossa 1930-luvulla Carlson alkoi pohtia, miten patenttihakemuksiin kuuluvat paperit voitaisiin kopioida helposti.
Carlson keksi fyysikko Otto Kornein kanssa vuonna 1938 Queensissa New Yorkissa, miten kemikaalisekoitus tarttuu paperiin, kun se altistetaan valolle. Ensimmäinen patenttihakemus oli jätetty jo edellisvuonna.
Silloin kukaan ei uskonut hänen keksintöönsä eikä halunnut sijoittaa siihen. Carlson tarjosi keksintöään Wikipedian mukaan muunmuassa RCA:lle, IBM:lle, General Electricille ja Yhdysvaltain armeijalle.
Vuonna 1947 pieni yhtiö nimeltä Haloid osti oikeudet Carlsonin teknologiaan. Haloid nimesi prosessin xerografiaksi ja vakiinnutti XeroX-tavaramerkin. Yhtiö myi ensimmäisen Haloid Xerox-kopiokoneen vuonna 1950.
Yhdeksän vuotta myöhemmin valmistui Xerox 914, joka oli ensimmäinen, yksinkertainen tavallista paperia käyttävä kone. Koneesta tuli valtavan suosittu, sillä yhtiö myi kuudessa kuukaudessa sen verran kuin se oli alunperin kuvitellut myyvänsä koko laitteen elinaikana. Vuonna 1961 Haloid vaihtoi nimensä Xerox Corporationiksi.
Carlson oli suorittanut tutkinnon fysiikasta vuonna 1930 ja lakitutkinnon 1939. Kopiokoneet tekivät hänestä valtavan rikkaan: ansiot nousivat 150 miljoonaan dollariin. Hyväntekeväisyys sai potista sata miljoonaa.
Carlson kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1968. Hänet nimettiin Yhdysvaltain keksijöiden Hall Of Fameen vuonna 1981.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi