Kamerat ikuistivat hurjastelijoita triplaten
13.2.2006 14:11 Poliisin ylläpitämät automaattiset liikennevalvontakamerat kuvasivat viime vuonna yhteensä 38 372 ylinopeutta ajanutta kuljettajaa. Sisäministeriön mukaan määrä on lähes kolminkertaistunut edelliseen vuoteen verrattuna.
Vuoden 2005 lopulla poliisin käytössä oli neljäkymmentä automaattista valvontakameraa, ja kameroiden määrän lisääntyminen on vaikuttanut ratkaisevasti havaittujen ylinopeuksien määrään, ministeriö arvioi.
Liikennekäyttäytymiseen automaattisen kameravalvonnan voidaan päätellä vaikuttaneen ainakin sikäli, että kaikkein törkeimpien ylinopeuksien määrä ei ole kameravalvotuilla tieosuuksilla lisääntynyt, vaikka muita ylinopeuksia onkin havaittu merkittävästi aiempaa enemmän.
Kamerakanta kaksinkertaistuu
Poliisi on ottamassa lähiaikoina käyttöön kaksikymmentä uutta kameraa. Lisäksi kuluvan vuoden aikana hankitaan vielä kaksikymmentä kameraa lisää. Uusien kameroiden myötä kameravalvottujen tiekilometrien määrä kasvaa 1800-2000 kilometriin. Asennukset toteutunevat kevääseen 2007 mennessä.
Kameravalvonnalla on sekä kotimaisen kokemuksen että kansanvälisten tutkimusten mukaan todettu olevan liikenneonnettomuuksia ennalta estävä vaikutus. Tyypillinen kameravalvontarikkomus on 16-30 km/h ylinopeus.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi