Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tarkoitus auttaa aluetta kehittymään

Intel avaa teknologiakeskuksen Palestiinaan

23.2.2006 07:04 Puolijohdejätti Intel avaa teknologiakeskuksen Gazaan. Keskuksen on tarkoitus auttaa työttömyydestä kärsivää aluetta ja vetää perässään muita amerikkalaisia sijoittajia.

Intel Information Technology Centerin on tarkoitus tarjota it-valmennusta ja edistää korkeaa teknologiaa alueella, jossa puolet ihmisistä on työttömänä. Hankkeessa ovat mukana American Near East Refugee Aid-järjestö ja Gazan islamilainen yliopisto.

- Emme halua vähätellä jännitteitä alueella. Näkemyksemme mukaan investoinnilla on positiivinen vaikutus, Intelin tiedottaja Chuck Malloy totesi AP:lle. Malloy mukaan Palestiinan johtajat haluavat koulutusta ja tapoja parantaa elintasoa alueellaan.

Intel on toiminut naapurissa Israelissa yli 30 vuotta. Nyt yhtiö haluaa laajentua myös arabimaailmaan. Palestiinassa on hyvin vähän amerikkalaisia sijoituksia.

Keskuksen rakentaminen lähellä Gaza Cityä alkaa parin kuukauden kuluttua. Kompleksin on tarkoitus valmistua vuoden kuluttua. Henkilöstö on pääosin Palestiinasta. Projektin kustannukset ovat miljoonan dollarin luokkaa.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokia hallitsee suomalaisyritysten mobiilialustoja

28.05.2007 Suomalaiset keskisuuret yritykset ovat vasta alkutaipaleella mobiiliratkaisujen hyödyntämisessä. Viidennes ei ole edes miettinyt mobiiliratkaisuja ja 42 prosenttia on saanut aikaan vasta perusratkaisun. Päätelaitteissa Nokian asema on ylivoimainen.


Kolme vuotta sitten

Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas

28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.

.