Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sukunimet suosiossa Elisan ennakkohaussa

Fi-verkkotunnuksia nyt yksityishenkilöille

1.3.2006 13:45 Viestintävirasto aloitti tänään fi-verkkotunnusten myöntämisen yksityishenkilöille hakemisjärjestyksessä. Aiemmin fi-verkkotunnuksia on myönnetty ainoastaan yrityksille.

Elisan mukaan monet yksityishenkilöt ovat halunneet parantaa mahdollisuuksiaan saada haluamansa fi-verkkotunnus hakemalla sitä jo ennakkoon.

Elisalle tulleiden ennakkohakemusten pohjalta on nähtävissä, että suoraan sukunimestä muodostuva fi-verkkotunnus kiinnostaa eniten. Toiseksi eniten on haettu sekä etu- että sukunimestä muodostuvaa tunnusta, joka on siis muotoa mattimeikäläinen.fi.

Yksityishenkilö saa hakea etu- ja sukunimestä muodostuvaa, henkilönimeen perustuvaa verkkotunnusta vain omalla nimellään. Jos puolestaan kaksi Matti Meikäläistä hakee koko nimeensä perustuvaa verkkotunnusta yhtä aikaa, mattimeikäläinen.fi myönnetään sille, joka on hakenut tunnuksen ensimmäisenä, Elisa kertoo.

- Vaikka suosituimpia ovat olleet sukunimestä ja etu- ja sukunimestä muodostettavat verkkotunnukset, hakijoiden mielikuvitus ei ole loppunut siihen. Jos esimerkiksi omasta sukunimestä muodostuva verkkotunnus on jo varattu, vaihtoehtona voi olla sukunimi monikkomuodossa. Myös pelkkään etu- tai lempinimeen perustuvia tunnuksia on haettu ennakkoon kauttamme, mainitsee osastopäällikkö Anita Ovaska Elisasta.

Rikokseen ei saa kehottaa

Fi-verkkotunnusta voi hakea myös mille tahansa yleissanalle, joka ei loukkaa esimerkiksi yrityksen nimeen tai tavaramerkkiin perustuvaa oikeutta. Haettava verkkotunnus ei myöskään saa olla loukkaava eikä kehottaa rikokseen.

Hakemuksen fi-verkkotunnuksen saamiseksi voi jatkossakin jättää Elisan sähköisellä tilauslomakkeella. Lomake tarkistaa automaattisesti sen, onko kyseinen verkkotunnus jo rekisteröity.

Elisa järjestää hakijan puolesta verkkotunnukseen tarvittavat nimipalvelimet sekä toimittaa samalla palvelut, joissa fi-verkkotunnusta voi hyödyntää, kuten kotisivutilan sekä sähköpostiosoitteen.

Elisa ei voi etukäteen taata, että Viestintävirasto hyväksyy haettavan fi-domainin rekisteröitäväksi. Hakemisesta ei aiheudu mitään kustannuksia, mikäli verkkotunnusta ei hakijalle myönnetä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokia hallitsee suomalaisyritysten mobiilialustoja

28.05.2007 Suomalaiset keskisuuret yritykset ovat vasta alkutaipaleella mobiiliratkaisujen hyödyntämisessä. Viidennes ei ole edes miettinyt mobiiliratkaisuja ja 42 prosenttia on saanut aikaan vasta perusratkaisun. Päätelaitteissa Nokian asema on ylivoimainen.


Kolme vuotta sitten

Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas

28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.

.